Joulukuiskaus.

Rouva aikoi olla aktiivinen. Osti hienot korttiainekset ja visio oli selvä. Iltojen vähetessä into muuttui realismiksi ja postitädin valmis valikoima mahdollisuudeksi. Rouva päätti säästää aikaa ja valitsi valmiit. Vaihtoehdot tyydyttivät, toiset jopa ilahduttivat. Ne kortit on huolella poimittu massan joukosta. Muistakaa siis katsoa myös sitä kuvaa.

Terveisiä ei jaksa raapustaa neljäänkymmeneen kertaan. Saati kahteensataan. Tai viiteensataan. Postin kuljettamina sekä sähköisinä saatte siis vain huolellisesti allekirjoitetun hyvän joulun toivotuksen. Se viesti on vähäsanainen ja tavanomainen, mutta tulee sydämistämme.

Meidänkin arkemme katkeaa pian hetkeksi ja savusauna kutsuu. Irtiotto on kuitenkin lyhyt, sillä aiomme viettää pyhien välissä aikaa ruutujen ja näppäimistöjen ääressä. Nämä toisetkin opinnot olisi mukava saattaa päätökseen... Emme toki osaa täysin lopettaa, siksi aloitimmekin jo seuraavat opinnot ;) Ne keskittyvät satunnaisten sanojen sijasta Sanaan, eikä tavoite ole tutkinnossa, vaan oppimisessa. Aikataulua ei ole, vain halu ymmärtää enemmän.

Tänä(kin) syksynä arkemme on täyttynyt työstä ja vapaaehtoistyöstä. Toinen ahertaa nyt pääsuunnittelijana, toisen ura jatkuu opettajana. Kumpikin viihtyy tehtävissään. Vapaaehtoistyö on ottanut muutaman kuukauden ajan huomattavan ison osan ajastamme, mutta myös antanut paljon. Asioita on ollut paljon ja aikaa yksittäisille jutuille melko vähän. Jotkut jutut ovat jopa kokonaan unohtuneet.

Vuodenvaihteen jälkeen tehtävät hiukan keventyvät. Sitten on toivottavasti taas mahdollista keskittyä paremmin pienempään määrään asioita - ja ennen kaikkea ihmisiin. Sosiaalinen elämä on nimittäin ollut säästöliekillä. Jos siis et ole nähnyt meitä, syy ei ole sinussa ;) Ei juuri kukaan muukaan ole meitä oikeasti nähnyt. Ensi vuoden kalenterissa on vielä tyhjiä päiviä - tee varaus :P

Ystävät ja sukulaiset, olette meille tärkeitä. Toivomme jouluunne kaikkea hyvää - rauhaa, iloa, rakkautta. Kliseistä, mutta niin totta. Ennen kaikkea toivomme, että joulun Suuri Sankari saisi olla mukana juhlassanne.


Piparintuoksusta haaveillen, keskeltä kodinhoitokaaosta

me

...Olisi kiva myös kuulla, mitä sinulle kuuluu. Sähköinen posti tulee perille, kun ennen kippurahäntää kirjoitat herran tai rouvan etunimen ja sen hännän perään temppelipistefi.

Nice.

On todellakin kulunut aikaa. Liikaa. Ensimmäinen reklamaatio on tekemättä ja toista jo harkitaan. Uusi yhteys ei toiminut sekään ongelmitta. Nyt kuitenkin olemme palanneet kotoisaan yhteyteen ja kuluneiden viikkojen rästitkin ovat pian - toivottavasti - puretut.

Kuukaudessa on tapahtunut huomattavan paljon. Pastori on valittu. Uuden viran ensimmäiset luennot on pidetty. Talvirenkaat vaihdettu. Salessa käyty... Lisäksi herra on lakkoillut ja rikkuroinut. Ajatuksia ovat herättäneet niin laukaukset Jokelassa kuin kaverin läheltä piti -tilanne työpaikalla sekä erään tuttavan isän poismeno, joka yllätyksellisyydellään kirpaisi, vaikka häntä emme itse tunteneetkaan. R.I.P. J.V. Olet perillä. Iloitsemme siitä.

Arkeen on mahtunut monenlaista. Jos oli kodinhoito rempallaan jo alkusyksystä, nyt käyttäisin koko sanaa erityisen varovaisesti tässä huushollissa. Onneksi herralla on huomenna vapaapäivä ja halu korjata tilannetta edes hiukan.

Rouva sen sijaan suuntaa tiensä naislauman keskelle. 90 naista pienehkössä tilassa. Lord, give us patience... ;) Odotukset ovat ilmeisen korkealla. Joillakin taivaissa, joillakin pilvissä. Mutta tarpeen tuntuisi päivä olevan. Lähden siis positiivisin mielin mukaan ja yritän löytää barokkiin ja kultaan vivahtan naiseuden itsestäni. Lupasin alun perin viettää päivän kotihousuissa ja turvavillapaidassa, jotta pillifarkkuteinit saavat kukoistaa ja loistaa. Tuskin kuitenkaan rohkenen noin rajuun irtiottoon - elleivät sitten housut satu olemaan mustat ja villatakki harmaa (näin hyvinkin voisi olla, jos huomenna on aikaa pysähtyä riistokaupassa). Ei nimittäin viitsi pilata kenenkään päivää riitelevillä väreillä. On sitten kaikkien mukavampi syödä elegantisti mustia makaronejaan ja kultaisia tonnikalapalojaan.

Eleganttia (by Tmu Kuisma)

Iloa on elämässä piisannut muutenkin. Blondi näet palasi ghettoonsa. Tuliaisten määrä oli hämmentävä, kuvien määrä pyörryttävä - ja tarinoiden vähyys kummastuttava. Nyt parin viikon jo mentyä paluushokki näyttäisi päästävän vähitellen irti blondista. Tai blondi paluushokista. Elämä näyttäisi taas maistuvan täälläkin melkein elämisen arvoiselta, vaikkakin eleganssin rippeet jäivät viidakkopaitojen kaupunkiin. Ilo kuitenkin on, kun on joku, joka kyselee kuulumisia, tsättäilee ilman asiaa, uskaltaa tulla kylään - ja vain olla.

Iloa on löytynyt myös yhteisestä ahdistuksesta. Vertaistuki on ollut Isän huolenpidon konkretiaa viime aikoina. Puukkosateessa on mukavampi olla kaverin kanssa. Kutsumusahdistusta on iloisempi käsitellä ystävän kanssa. Terapiakeskustelupiirissä olisi muuten tilaa muutamalle juuri oikealle miespuolisellekin kutsutulle... :P (Ahdistus ei ole välttämätöntä ;) Ilmoittautumiset mieluiten suoraan parittomille.

Mitäpä siihen lisäämään. Lähden levolle keräämään voimia loppuviikon eleganssiin. Enää kaksi yötä ja sitten: NiceDesign.

Execute me.

...voisivat tähän sujuvasti todeta ystävämme uudet tuttavat.

Blogissa on todellakin ollut hiljaista, johtuen pääasiassa kolmesta syystä. Ensinnäkin, meillä oli loma. Praise the Lord. Toisekseen, Spar oli suljettuna, ei ollut siis mitään kerrottavaa. Sale on onneksi nyt avannut ovensa. Praise the Lord. Again and again. Kolmas syy on kaikkein järkyttävin... Luotettava suomalainen palveluntarjoaja näet katkaisi nettiyhteytemme puolitoista viikkoa etuajassa. Kiitos, kiitos oi.

Reklamaatiota hahmotellessamme yritämme sopeutua vallitsevaan tilaan ja harjoitella savumerkkien lähettämistä. Treeniä vielä kaivataan, siksi nämäkin terveiset jäävät lyhyeksi.

Viikonloppumme kului stereotypioita vahvistaen. Herra vietti lauantainsa metsän siimeksessä muiden äijien kanssa ja rouva harrasti itsellisten naisystäviensä kanssa hyötyliikuntaa taluttaen painavahkoja kärryjä esikartanoiden pitkillä käytävillä. Neljän naisen hankinnat mahtuivat kuitenkin ihan viime metreille asti yhteen ostoskärryyn, kunnes sitten toinen itsellisistä päätti käsitreenin varmistamiseksi ostaa yhden tv-tason sijasta neljä hyllykköä.

Tämä viikko jatkuu tutuissa merkeissä. Herra harrastaa edelleen kotimaan matkailua ja tutustuu kainuulaiseen palaverikulttuuriin. Rouva siis saa nauttia syyssateista ihan tosissaan, ilman nelipyöräisen peltilaatikon antamaa suojaa. IhQ d44. Onneksi on jo niin aikuinen, että sadevarusteet ovat sadesäässä tosi khuul. Tuo pimeys ei silti ilahduta.

Koukussa?

Jälleen yksi päivä virtuaaliyhteisöelämää ohi. Edelleen jaksaa kiinnostaa, mitä ystävät kenties ovat päivittäneet profiileissaan. Tai miksi ihmeessä eivät ole päivittäneet. Ja voi niitä saamattomia, joilta puuttuu kuvakin vielä kokonaan. Olen siis koukussa?

Uskon hallitsevani edelleen naamakirjakäyttäytymistäni sen sijaan, että se hallitsisi minua. Tähän yksi vain vaimonsa olan yli kirjaa seuraava totesi, että jokainen alkoholisti uskoo voivansa hallita juomistaan. Olen siis holisti?

Aika näyttää. Nyt vain jatkan lapsenomaisella innolla etsien yhteyksiä nykyisin ja erityisesti niihin kauan sitten kadonneisiin kavereihin.

Yksi ystävä kirjoitti kirjaansa ilahduttavaa sarkastista pohdintaa aikuisten hiekkalaatikosta ja paluusta ala-asteen aikaiseen sosiaaliseen malliin. Ooksämunkaa ja kuka huudetaan viimeisenä joukkueeseen. Ehkäpä niin, mutta.

Entä jos onkin niin, että olenkin jo oikeasti aikuinen. Aikuista minääni ei haittaa, jos joku ei enää tunnista. Tai halua tunnistaa. Aikuinen minä ei määritä minuuttaan naamakirjan kaverilistan pituudella. Aikuinen minä asennoituu superlatiiviäänestyksiin aidon huolettomasti ja etäisesti. Aikuinen minä ei määritä minäkuvaansa niillä sanoilla, mitä minusta sanotaan. Eikä sillä, mitä jätetään sanomatta. Aikuinen minä ei nimeä ystäviään kirjan hottiksiksi tai vankilaan joutuviksi pahiksiksi, ainoastaan todennäköisiksi avaruusolioiksi ja sushin ylensyöjiksi.

Vinouttaako naamakirja silti maailmankuvaani? Vai onko sittenkin niin, että netissä on oikeasti elämää? Että The Real Life ei ole rajoitettu nettiyhteisön ulkopuolelle? Että vanhan säilyttäjien ihannoima Oikea Elämä ilman virtuaalimaailmaa ei olekaan ainoa sosiaalisesti hyväksytty ja oikea todellisuus? Että minun ei tarvitse edes miettiä koukuttumista tai naamakirjassa hengailun hyväksyttävyyttä? Että voin sielläkin elää kuten aina. Hänelle.

Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden. Joh. 20:31

Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä. 2 Kor. 5:15

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Gal 2:20

On kai siis tosiaan niin, että aikuisuus on hiipinyt elämään ja asettunut taloksi. Teiniys oli siis todellakin ohi menevä vaihe. Usko pois, teinix. ihQ d44.

Eiiiih.

En tiedä, oliko uuden taustakuvan valinta sittenkään onnistunut ratkaisu. Meinasin pudota epäergonomisesti säädetyltä tuoliltani, kun ne neljä leveää hymyä ja yksi aikuismaista tyyneyttä tavoitteleva hapannaama rävähtivät verkkokalvoille tänä aamuna. Lord, have mercy.

Toisaalta, kuva tekee kyllä tehtävänsä - ruutu on siitä lähtien ollut koko ajan täynnä jotain muuta. Vaikkakin nyt sitten tätä blogiruutua ja hetki sitten naamakirjaa ja sitä ennen sähköpostia... Kuva siis pakottaa hätäratkaisuihin. Pakko paeta todellisuutta.

Todellinen elämä jatkuu tänään viimeistään iltapäivällä, kun pomppuaskelin liikkuva ystävä askeltaa - tai siis hyppii - seurakseni keskustaan. Päivän taidan piileksiä reppanana täällä huoneessani, koska lähimmät työkaverit ovat messuamassa pääkaupungissa. Ei kai näin toisella työviikolla vielä sovi lähteä sotkemaan muiden lounasseurueiden sosiaalisia kuvioita...

Sitä paitsi, olenhan toki ennenkin syönyt lounaitani yksin. Terveisiä vaan entiselle lounasseurueelle, jolle tulee nälkä viimeistään kello 10.42 ja sitten ei ole enää minuuttiakaan aika hukattavaksi. Ei, vaikka olisin jo kääntymässä viimeisestä risteyksestä ruokalan pihaan...

Lisää ystäviä.

Jatkoa eiliselle. Jotta muistaisin arjen todellisuuden. Jotta muistaisin ystävät. Ja ystäviä. Jotta muistaisin totuuden. Jotta muistaisin hyviä syitä, miksi pysyä poissa kaupungilta. Jotta muistaisin, miksi töissä onkin itse asiassa ihan mukavaa. Jotta muistaisin, miksi ruudulla kannattaa aina olla varmuuden vuoksi useampi dokumentti auki.

Ja muita hyviä syitä. Paljon.

Sille, että viisi virkeää ystävää saivat iloiset naamataulunsa tietokoneeni ruudulle taustakuvaksi. Tässä kuva teillekin. Jakakaa iloni :D

ILOsanomaa Eurooppaan ;)

Friends forever?

Blogi hiljeni hetkeksi. Jäi reppana kakkoseksi naamakirjalle. Anteeksi, rakas päiväkirja...

Pari iltaa on kulunut virtuaalimaailmassa ystäväpiiriä laajentaen ja kamujen seinille kirjoitellen. Käsin kirjoitetuilla ja etanapostissa lähetetyillä kirjeillä ja korteilla on edelleen vahva sija sydämessäni. Puolustan silti täysin näitä virtuaalisysteemejä. Silloin kun arki ei anna rauhaa ja ajatukset hortoilevat, naamakirjakin on mainio apuväline ystävyyksien ja tuttavuuksien ylläpitämiseen. Tänäänkin iltani on ollut täynnä lapsenomaista riemua, kun hakukone on löytänyt naamakirjan sivuilta monia jo kadonneiksi luultuja kavereita ja välittänyt viestejä puolin ja toisin.

Lappajärven veikot Riian yössä - ruokaravintolan ikkunan alla.
Toisinaan ystävien kohtaaminen ainoastaan virtuaalisesti
tuntuu ihan erityisen hyvältä idealta...

Sosiaalinen piirini on tänään laajentunut myös ilman tietokoneita. Sain tänään uuden työhuoneen, jonne hain kaksi kynää, pinon muistilappuja, kourallisen klemmareita, nitojan ja teippikoneen. Nyt siellä tuntuukin jo kotoisammalta :) Vielä aion eroon ikkunassa roikkuvista kuluneista ja ryppyisistä pelargoniaverhoista, sikäli kun kämppikselleni moinen sisustusreformi sopii. Kämppis muuttaa sisään keskiviikkona, huomenna saan siis elellä omassa rauhassani. Ylihuomenna alkaa sitten tuolien kolistelu kapoisessa toimistossamme. Paljon kuitenkin pelastaa ikkunan näkymä - Schaumannin linnan tiilikatto, pala Jyväsjärveä sekä ruskan värittämät metsäiset rinteet.Nyt hyvää yötä - jotta ehdin vielä tsekata uusimmat aktiviteetit naamakirjasta... :P

Btw, huomenna on tulossa jännittävä ilta... Mielenkiinnolla odotan, miten nuoret ottavat pastoriehdotuksen vastaan. Asiaa saa kommentoida tännekin heti keskiviikkoaamusta alkaen. Kaikki palaute on tervetullutta.

Merten jakaja Pomona.

Kävin eilen tutustumassa tehtäviin ja ihmisiin. Paljon nimiä ja naamoja. Esittäydyn varmaan ensi viikolla vahingossa uudestaan samoille ihmisille... :) Tulevan kämppiksenkin tapasin, vaikutti lupaavalta. Hän haluaa itseään kutsuttavan Janeksi ja työhuoneeseen on luvassa viidakkotunnelmaa. Tuli ihan yksi hyppien ja pomppien liikkuva entinen työkaveri mieleen... :P Tosin entiset työkaverit on myös nykyisiä ja tulevana talvena Piatossa pidettyjen kahvipalavereiden määrää voi vain arvailla.

Eilinen päivä oli silmien avautumista. Viimeiset viisisataa metriä ennen parkkipaikkaa olivat melkoista puhuttelua. Enää en epäile, ettenkö olisi oikeassa paikassa. Silmät avautuivat, kun juuri oikeaan aikaan alkoi soida laulu 'Oceans will part'. Melkoinen "sattuma"... ;) Olen siis kiitollinen ja odotan innolla, mitä uudet kuviot tuovat tullessaan. Hauskaa sekin, että ystävä vuosien takaa onkin nyt taas yllättäen töissä saman käytävän varrella.

Siltä käytävältä löytyy kuulemma vastaus lähes kaikkeen, mitä elämässä tarvitsee tietää. Työkavereina on esimerkiksi filosofi, psykologeja, erityispedagogeja ja lajintuntemukseen erikoistunut biologi. Ehkäpä minä - Pomon armosta - voin olla kertomassa siellä jostain muustakin kuin johtamisesta.

If my heart has grown cold
There Your love will unfold
As You open my eyes to the work of Your hand
When I'm blind to my way
There Your Spirit will pray
As You open my eyes to the work of Your hand
As You open my eyes to the work of Your hand

Oceans will part nations come
At the whisper of Your call
Hope will rise glory shown
In my life Your will be done

Present suffering may pass
Lord Your mercy will last
As You open my eyes to the work of Your hand
And my heart will find praise
I'll delight in Your way
As You open my eyes to the work of Your hand
As You open my eyes to the work of Your hand

San & säv. Ben Fielding
(c) 2006 Ben Fielding / Hillsong Publishing

Muutos.

Niin vain tuli loppu rouvan lokoisan leppoisalle elämälle. Kävi käsky töihin. On siis opeteltava taas heräämään aikaisin ja siksi pakotettava itsensä nukkumaan jo ennen kolmea. Miten mahtanee tästä selvitä... Jännää kuitenkin mennä uuteen ympäristöön tutustumaan uusiin ihmisiin ja opettelemaan uusia tehtäviä. Paljon, paljon uutta. No, kuten nokkela Nakkeli-ystäväni tänään ilmaisi - enpä mä sitä tehtävää olisi saanut, ellei se olisi ollut Pomon tahto :) Siihen luottaen lähden levollisin mielin huomenna tutustumaan uuteen kahviseurueeseen.

Herra muuten on jo toista viikkoa Mikkelissä testaamassa jotain suunnittelujaan ja samalla yhä miettii, millä sanoilla ja mistä aiheesta avaisi sanaisen arkkunsa tällä foorumilla. Jään jännityksellä kanssanne odottamaan, millainen aivoitusten helmi sieltä sitten lopulta tänne putkahtaa... ;D

Haasteellista.

Eipä ollutkaan hyppy täydellisen kotirouvan arkeen niin mutkaton. Kun ei siinä patamaisessa astiassa ollutkaan kantta.... Piti siis palata vihreiden bonusten supermarkettiin ja löytää pata. Perusteellisista ennakkoselvityksistä huolimatta valinta oli - jos mahdollista - jopa eilen tehtyä edellistä merkittävää hankintapäätöstä hankalampi.

Nyt kuitenkin on kaalirapi kavereineen uunissa lämmittelemässä, ja kaksi nälkäistä odottelee luukun toisella puolella jännityksellä, miltä fariinisokerissa, kookosmaidossa ja kanaliemessä uivat ystävykset maistuvat.

Odotellessa pyykkään ja silitän AG-paidat esiintymiskuntoon, sillä huomenna punapaidat valtaavat temppelin lavan ja puhuvat palvelemisesta.

"Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut. Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? --- Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut." Jaak. 2:17-20, 26

Tautista.

Flunssa on hiljentänyt herran. Tai no, itse asiassa pitää melkoisesti ääntä rohistessaan, mutta jutut ovat vähäsanaisia. What a blessing... :P Siunaus on sekin, että huomenna on lupa puolittaiseen vapaapäivään rouvallakin. Ei nimittäin muutu levypino kirjahyllyksi tänäkään viikonloppuna.

Ja nyt. Nyt lopultakin tulee niitä luvattuja kävintänäänkaupassa-juttuja... En kuitenkaan käynyt taannoin mainitussa lähikaupassa, koska se suljettiin. Tilalle onneksi tulee pian pieni vihreän kortin kauppa, joten jatkossa jokainen maitolasillinenkin kartuttaa bonustiliä.

Pariisilainen meno oli vallannut kotikaupunkimme keskustan tänään. Teki mieli käydä sanomassa kansanpaljouden seassa pujotelleille aasialaisille turisteille, että tämä kaikki on pelkkää huijausta. Tulkaapa tänne ylihuomenna, niin näette todellisuuden... Tänään aurinko paistoi ja kansa valtasi koko kompassin seudun. Melkein kaikki hymyilivät toisilleen ja kokivat suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta ihmetellessään näytöslavan tapahtumia. Ihailivat, kun ammattimalli käveli catwalkilla pussilakana päällään tyylikkään eleganttina kuin konsanaan pariisilaisessa haute couture -näytöksessä. Kiemurtelivat myötähäpeästä, kun paikalliset wannabeniinaheralat poukkoilivat lavalla. Sulivat leveisiin hymyihin, kun viisivuotias poikamalli raitapaidassaan heitti vauhdikkaan kärrynpyörän ja otti tilan haltuunsa pikkumiehen reippaudella.

Moisen äärikokemuksen jälkeen kävin päivän syvällisimmän ja pisimmän keskustelut kukkia sitovan rouvan kanssa optimaalisesta ripsiväristä. Ostopäätös oli loppuun asti vaikea ja vain aika sekä fillarisiirtymät syyssateessa näyttävät, osuiko valinta oikeaan.

Illan päätteeksi Kortepohjan kauppa-auto suuntasi vielä vihreän kortin markettiin kera yhden kanadalaisen ja toisen kiinalaisen. Kiinalainen on kotoisin pikkukaupungista, mahtaa olla ihmettelemistä näissä suuren maailman kaupoissa... :P

Huomenna rouva kunnostautuu ja valmistaa ehkä ensimmäisen kerran reilun viiden rouvavuotensa aikana Ihan Oikeaa, Pitkään Haudutettua Pataruokaa. Kaikki naistenlehdethän ovat nyt tulvillaan ruokaohjeita, jotka syyllistävät uusavuttomia kyvyttömyydestä hyödyntää syksyn herkullinen juuressato... Tämä rouva ei tunnustaudu uusavuttomaksi, on vain valitettavasti todettava, että kaalit ja muut herkut kasvavat hiukan huonosti kerrostalon olohuoneessa. Tunnistinpa kuitenkin kyssäkaalin, kun sellaista marketista etsin. Huomenna se pääsee pataan kavereidensa kanssa höystettynä kahden siivekkään rintalihaksilla. Ja sitten vaan odotellaan, että padan aromien hiipiessä ilmakehään uunin luukun raoista kodinkuvalehtimäinen täydellinen syystunnelma valtaa tämänkin huushollin.

...Oujee, in your dreams, in your dreams...

Jytkettä.

Syksykuu tuli. Tohinan keskellä oli ihana rauhoittua kauden ekaan Tukikohtaan. Värivalot, savu ja reipas ylistys korostivat arjen ihmettä - satoja nuoria koossa vain kuullakseen Sanaa. Ilta oli täynnä ihmeellisiä hetkiä. Täydestä pauhusta ja keski-ikäiset pastoritkin sulattaneesta 'jytkeestä' (joo, ne oli tosi keski-ikäisiä ;) yhdessä hetkessä suoraan Jumalan hiljaisuuteen ja pyhyyden kokemukseen.

Eilinen Sana kantaa arkeani pitkään, enkä varmasti ole ainoa.

SuPo iskee.

Syksy on tullut. Ulkona sataa koko ajan vettä ja sisällä mietitään, mitä laittaisi päälleen SuPoon, että tarkenisi. Syysflunssakin ahdistelee edelleen. Yöt on levottomia ja päivät vaikeita. SuPoon pitää varustautua hyvin, ettei olo tästä pahene. Talvivaatteita en kuitenkaan taida vielä hakea esiin...

Liioittelua à la Kuittiska. YC 2005.

Istuimme eilen iltaa ystävien kanssa. Ystävyys on nykyisen hektisyyden keskellä aliarvostettu asia. On ilo voida puhua kiertelemättä ja suodattamatta niin ahdistuksista kuin ilonaiheista.

Kuulin muuten eilen kautta aikojen parhaan version Daavidista ja Goljatista. Lukijana(!) neljävuotias sankari. Kuulin myös, että varkkari-ikäinen voi pelätä jota kuta siksi, että sen jonkun on aina nähnyt vain puku päällä. Selvisi siis osasyy siihen, miksi puheenjohtaja ei käytä pukua. Jäämme odottelemaan kuitenkin polkkatukan paluuta...

Sitä ennen kaikki kansa SuPoon tutustumaan nuorisokulttuuriin. Tapaamisiin kahviteltassa :)

Pikkujoulut.

Koska Vesilinnan reissusta oli jo muutama päivä, päätimme tänään käydä testaamassa Helsinki-Vantaan lentokentälle juuri avatun Hiltonin illallistarjonnan. Mahtavia olivat tatit risotossa, lohi savuperunapedillä ja erityisesti se crème brûlée... Ah. Gourmet on toinen nimemme. Tällä viikolla. Arki koittaa heti huomenna, kun matka käy Piaton ja Ylistön linjastojen ääreen. Kassatätien iloinen "kakskolmeviis" saa ruoan siellä maistumaan ihmeen hyvältä :)

Kävimme siis vielä vilkuttamassa Tansaniaan ja Kanadaan lähteville. Saimmepa kerrankin vietettyä perinteisiä pikkujoulujamme hyvissä ajoin :) Ehkäpä vielä hiukan lähempänä aattoa kokoonnumme glögeinemme ja pipareinemme Skype-luuriemme ääreen ja tavoittelemme todellista joulufiilistä. Vaisun alun (liekö johtunut peräseinäjokisten poissaolosta...) jälkeen tunnelmaa kuitenkin riitti tänäänkin. Hiltonin väelle taisimme olla monella tapaa hyvä testi - kymmenen äänekästä aikuista ja kuusi virkeää lasta toivat varsinaisiin avajaisiinsa vasta valmistautuvaan massiivisen suureen ja skandinaavisen tyylikkääseen hotelliin hieman elämää ;)

Tomi Traktori pelasti vanhemmille hetken ruokarauhaa -
ja hovimestarin päivän?

Halausten ja vilkutusten jälkeen oli vain lähdettävä kohti autoa. Sydän meinasi särkyä, kun pikku-V marssi vielä perässämme ikkunaan asti vilkuttamaan... Kotimatka uuden ihQn kirjahyllyn vieressä takapenkillä istuen menikin ajatusten ja tunteiden mylläkässä. Kauan torjuttu todellisuus alkoi vähitellen painua tajuntaan ja haikeus muuttui kyyneliksi. Nyt jos koskaan latteuksille löytyi sijaa - taivaskin itki kanssamme... :'-( Onneksi sama Iskä on ystäviemme kanssa toisillakin mantereilla ja enkeleitäkin riittää jokaisen ison ja pienen matkustajan turvaksi.

Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä... Fil. 2:13-14

Ei kyyneltäkään.

Niin lähti blondi reippaasti matkaan kohti uusia ihmetyksen aiheita. Yritti turvatarkastukseen seinän läpi, mutta lopulta löytyi oikea reitti sinnekin. Jännitys oli silmin nähtävää ja hermostus korvin kuultavaa. Toisaalta kolmen tunnin ajomatkalla kuskin kannalta tuollainen takapenkiltä kaikuva taukoamaton, hyppelehtivä tarina on mukavaa - kuin selaisi läpi radiokanavia kuulematta yhtään tarinaa alusta loppuun.

Tärkeimmät mukana. Pillereiden laatua ei kukaan tiennyt.
Mitä lie Mama jemmannut pahan päivän varalle....

Blondi on tehokas tilankäyttäjä -
tässä korvatulpat ja niiden säilytyspussi...

Itävaltalaiset siivet jaksoivat kannatella ainakin kotiseuduilleen asti. Toivotaan, että blondi (yllättävän vähälukuisine) tavaroineen selviää myös jatkoyhteydestä. Vaan nyt täytyy lopettaa, koska blondi kielsi käyttämästä itseään tarinoidemme aiheena. Mikäli siis blogimme mykistyy, se johtuu uusien keskushenkilöiden etsintäprosessista. Odotellessasi voit vaikka kurkistaa Thaimaahan.

Me muuten palasimme kentältä kotiin lukuisten kirjahyllykauppojen kautta ja totesimme, että kansa ilmeisesti on siirtynyt lukemaan kirjansa sähköisessä muodossa. Ei nimittäin löydy enää kunnollisia kirjahyllyjä. Anpiliivapl. Nähtävästi kuitenkin ruotsalaiset yhä pitävät kirjoja arvossaan. Heja! Yksi mahdollinen vaihtoehto siis lopulta löytyi. Äntligen.

Missä kriisi?

Herran ensimmäiset sanat aamulla: "Nyt se kriisi sitten alkaa." Vaan vielä ei ole tarvittu silkkijakkua. Medusan sinetti tosin herätti pelottavan paljon ajatuksia herran päässä. Hädin tuskin malttoi tulla hissillä alakertaan. En uskalla edes ajatella, missä talon katoilla se kohta hyppii...

Ei juhlaa ilman ylensyöntiä. Arnold'sin äkkimakein ja suurin donitsi ei juurikaan herran menoa haitannut, mutta leffakarkit alkoivat kummasti hyydyttää tahtia kesken Vesilinnan herkkujen. Kenenkään oloa ei parantanut spurtti suoraan ruokapöydästä tornin huipulle kotikaupungin valoja ihmettelemään. Miksi, oi miksi piti?!

On muuten vaikea tajuta, miten muuan päätoimittaja on voinut Jyväskylässä ollessaan kirjoittaa legendaarisen veisun maailman valoista. Ei nimittäin näy niitä valoja vieläkään, ja tuskin tilanne sen värikkäämpi oli laulun syntymisen aikoihin... Kaunis tämä kaupunki kuitenkin on, ja ylhäältä katsoen ihmeen tasaisen näköinen. Miten se ei fillarilla kulkiessa kuitenkaan tunnu siltä?! :-o

Huomenna viemme blondin lähemmäksi siipiä, jotka lennättävät pulinapadan hetkeksi lämpimämmille nurkille. Ikävähän sitä kaikesta huolimatta tulee, mutta saavatpahan välillä muutkin suunvuoron... :P Suunnitelmissa on myös poikkeaminen niin sanotuissa esikartanoissa, joista piti palata uuden kirjahyllyn kera. Toisin taitaa kuitenkin käydä, hyllymetrikriteerit jäivät täyttymättä. Sinnittelemme siis edelleen kirjakasoinemme ja odotamme tulevaisuutta, jolloin hyllyssä kirjat olisivat vain vierekkäin.

Nyt on aika levon. Saapa nähdä, kuinka vahvasti Jason Bourne elää herran unissa ensi yönä.

Mökittää.

Tämäkö lie aikuistumisen merkki? Torstaina jo polttelee maa varpaiden alla ja mökin kuva siintää verkkokalvoilla... TGIF. Kohta on siis suunta Savon sydänmaille kirkkaiden vetten äärelle. Ah, ihanuus. Vettä - tuulen jäljiltä kylmää ja sekaista. Mutta avaraa vettä kuitenkin. Ja hiljaisuutta. Mitä nyt joutsenet haukkuu rannassa... Cygnus cygnus. Melekonen kansallislintu.

Loma mökillä oli työntäyteinen. Vaan nyt kun ei ole loma, voi mökillä kenties jopa lomailla?

Lepotauko.

Aikuistumisen merkkejä näkyi jo kesällä mökillä... Nuori kansa rakensi ja maalasi innokkaasti. Ja käyttäytyi asiallisesti. Seurani oli siis todella laadukasta. Just.

Meleko veleho.

Muajussille morsio?

Tässä blondin iloksi kuvia. Kun ei kuulemma blogi ole mikään blogi ilman niitä. Näiden jälkeen voinkin taas kirjoittaa pari juttua kuvattomana. Heh.

Ihmisiä.

Muuramessa oli tänään vihreää ja eläväistä. Kesäkurpitsatkin kasvavat etelässä hyvin. Samoin lapset. Eusebiina aikuistuu kovaa vauhtia. Maunon jutut paranevat aina vain. Mike is studying English. Irene ei sano opea opeksi, koska ope ei ole ope, vaan entinen ope on ope. Ja se saa kukkia. Siis se ope. Eipä saanut viime vuonna. Voi ihQd44 noita teinejä... :P Onneksi niillä on loistovanhemmat, joilla pinna venyy riittävästi, vaan ei rajattomasti. Hyväravinteinen kasvuympäristö tuo maaseudun mielipuolinen multa. Nostaisin hattua, jos sellainen olisi.

Vierailimme myös Keltinmäessä, jossa Elkku on asunut nelkussa. Vaan ei enää kauan. Jännä vaihe. Kansa kaikkoaa nurkiltamme. Yhdet muuttavat Kanadaan. Yksi lähti jo Laosiin. Toinen menee kohta pinkkinä postipakettina Thaimaahan. Sitten lähtee kolmas Meksikoon. Neljäs katosi juuri Nokialle... Onneksi joku on pysyvää. Me Kortepohjassa. 'Til the end of time? Kiitos Herralle virtuaaliviestimistä. Ei ne ikävää poista, mutta tekevät etäisyyksistä siedettävämpiä.

Ihminen on tuo herrakin (siis herra, ei Herra), joka juuri ilmoitti aloittavansa suureellisen elämänkriisin ensi keskiviikkona. Hyvä, että ilmoitti etukäteen. Osaan sitten varautua. Vielä kun kertoisi, miten aikoo oireilla, niin voisi pakata ensiapuvälineistön valmiiksi... Mikäli lisätietoja ei kuulu, on kai varauduttava kaikella mahdollisella hyppykepistä silkkijakkuun. Lord, have mercy...

Todella amazing.

Superviikonloppu meni siis ohi. Jo viikko sitten. Kiitollinen mieli jäi, ja väsynyt. Punapaitaiset levittäytyivät kaupunkiin palvelemaan iloiten. Ilo oli meidän puolellamme, mutta epäilemättä myös moni kaupunkilainen ja rallivieras ilahtui. Voitonjuhla oli myös vertaansa vailla. Ei itkuinen, vain sopivan haikea. Se oli todellinen Jumalan palvelus.

Melkein kaikki yhes koos. Kuvaajana Jani Salokangas.

Ihmeinen armo.

Elokuu alkoi opiskelijana. Nukkuu pitkään, syö huonosti, roikkuu netissä. Ei opiskele. Harrastaa. Ihan mukavaa tämä tällainen. Ainakin näin ekana päivänä.

ÖmeizinGreissiä suunnitellaan. Huomenna on woomappi ja perjantaina startataan täysillä kisaan, jossa armo tunnetaan.

Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi. Room. 15:7

Pssst.

Blondi otti asiakseen puuttua sivun väritykseen. On kuulemma liian pelottava. Ihan totta. Kauhistutti itseänikin hipaista niitä lilan värisiä linkkejä.

Nyt on uudet värit. Klobbskatin hengessä. Taustalla tämän päivän tunnelmaa. Varsågoda.

Klobbskatissa tuulee.

Ensimmäinen kuisk.

Tässä se nyt on. Seurasimme Keltinmäen kauhun jalanjälkiä tänne - ja nyt pelkäämme blondin kostoa...

Tämä blogi on kaikille niille ystävillemme, joita vieraskirjat ahdistavat. Teidän vieraskirjattomuutenne ajoi rouvan tänne purkamaan ajatustensa virtaa kirjaimiksi, järjestelemään kirjaimia sanoiksi ja sovittelemaan sanoja lauseiksi.

Kuiskauksemme on joskus hiljainen, toisinaan ehkä hyvinkin ÄÄNEKÄS. Kuiskaus kuitenkin katoaa ajatusten ilmatilaan, jos siihen ei kukaan vastaa. Ole siis reipas ja reagoi. Kuiskaa tai kilju. Olet sitten ystävä, kaveri, puolituttu tai tuntematon suuruus - sano jotakin.

Pakollisen ajatelman sijasta ensimmäinen kuisk päättyy roomalaisille kirjoitettuun viisauteen (14:16).

Älkää antako aihetta pilkata sitä hyvää, minkä olette saaneet.