Tiedätkö sen tunteen, kun joku toinen pukee sanoiksi jotain, mitä olet ajatellut vain oman pääsi sisällä? Kun luet toisen kirjoittamaa ja voisit erehtyä luulemaan omiksi sanoiksesi. Tai kun ymmärryksesi avautuu ja tajuat, että tällä pallolla on ainakin yksi toinenkin pää, joka painii samanlaisten ajatusten kanssa.
Yhtäkkiä et olekaan yksin ongelmiesi, ahdistustesi ja kysymystesi kanssa. Hetkessä ilosi moninkertaistuu ja ymmärrät olevasi omalta osaltasi rakentamassa ihmisyyttä. Jotain käsittämättömän laajaa ja suurta, joka olisi ilman sinuakin, ja joka kuitenkaan ei olisi sitten ihan sama.
Yhtäkkiä et olekaan yksin.
* * *
Elina Salminen on runoissaan usein tavoittanut minun ajatukseni ja kokemukseni. Taitavia sanankäänteitä, rehellistä puhetta, aitoja kysymyksiä ja - mikä parasta - rohkeus tuoda ne julki. Elinan sanat ja esimerkki kannustivat, kun jokin sisällä pakotti julkaisemaan omia hajatelmiani täällä. Ei tarvitse olla valmis ja täydellinen. Ei minun, eikä tekstin. Voin oikolukea ja luetuttaa, viilata ja vaihtaa. Valmiiksi en sitä kuitenkaan saa.
Ajatus syntyy ja kasvaa, mutta jossain vaiheessa se on päästettävä lentoon ja kasvamaan täyteen mittaansa. Kauneimmastakaan perhosesta ei ole iloa kenellekään, jos se makaa tukahtuneena ja siivet rutistuneena nyrkin tiukassa puristuksessa.
Keskeneräinen
ja silti kaunis.
Keskeneräinen
ja riittävä.
Ei valmis vieläkään.
Ei lähelläkään.
Silti keskeneräinen
ja kaunis.
Elina Salminen: Kesken
* * *
Ei, tästä ei ole tulossa runoblogi. Nyt vain on vaihe, jolloin sanat kääntyvät milloin millekin mallilleen. Tai oikeammin sellainen vaihe, että ajatukset eivät suostu tulemaan päästä ulos ennen kuin niitä vähän vääntää, kääntää ja keplottelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti