Omistettu KST:lle
Se hetki, kun huomaat,
että voit ihan oikeasti luottaa.
Avata suusi ja sydämesi.
Näyttää sotkuiset kaapit ja kitkemättömät rikkaruohot.
Kun yhtäkkiä joistain etäisemmistä
tulee niin läheisiä,
että muiden keskellä
sanaton katse ja hiljainen hymy riittää.
Kun vierelle pysähtyy sellaisia,
joita kiinnostaa.
Jotka haluavat tietää lisää,
nähdä enemmän, kuulla kaiken.
Kun et enää kävele yksin tai kaksin
vaan iloisessa seurassa -
yhtä matkaa ja samaan suuntaan,
mutta silti omin jaloin omaa polkuasi.
Kun silmään hiipivä kyynel
ei nolota tai harmita,
eikä kukaan säikähdä,
kun pinnan alta paljastuu rosoja.
Kun kokemuksiaan
ei tarvitse pyydellä anteeksi
ja asiat voi sanoa
niin kuin ne on.
Sellaisena hetkenä sitä ihmettelee,
mistä on yhtäkkiä saanut
nämä ihmiset.
Me ei olla sukua,
mutta ollaan saman Isän lapsia.
Se jos mikä on pienempi kuin kolme
ja kaksoispiste ja sulku kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti