Lahjakkuus on ihmeellistä. Kun joku vain osaa, kevyen helposti ja rennosti, suurta taitoa huokuen. Sellaisen ei tarvitse korostaa itseään. Lahja nousee helposti ja vaivannäköä vaatimatta esiin. Ei lahja itsessään aina kanna. Joskus tarvitaan paljon työtä, että lahjasta jalostuu jotain, mikä palvelee muita. Pelkällä työllä ei kuitenkaan koskaan päästä niihin korkeuksiin, mihin lahja ahkeran omistajansa siivittää.
Tänään näin monta taitajaa. Ihmisiä, joiden lahjat syttyvät eloon luovuuden eri muotojen kautta. Tunsin, kuinka tanssi koskettaa sydäntä - more than dance, todellakin. Ihastelin, kuinka sanat olivat taipuneet kannustaviksi runoiksi ja sointujen kera puhutteleviksi ja ajattelemaan pakottaviksi biiseiksi. Pysähdyin ajatuksissani Raamatun lehdille, astuin taitavassa ohjauksessa hetkeksi Pietarin nahkoihin hiilivalkealle ja koin pienen murusen siitä pettymyksestä, mitä Pietari kukon laulettua luullakseni koki. Näin, kuulin ja koin, miten taide pysäyttää ja antaa uuden näkökulman.
Luovuus on jotain suurta. En tohtisi sanoa olevani taiteellinen, mutta tiedän olevani luova. Se on jotain, mikä on ytimessäni ja vaikuttaa kaikkeen, mitä teen. En osaisi piirtää yhtään organisaatiokaaviota ilman sitä. En jaksaisi ratkaista ongelmatilanteita ilman sitä. En osaisi tehdä päätöksiä ilman sitä. En haluaisi ajatella ajatustakaan ilman sitä. Siihen kätkeytyy jotain, mikä ei lähde minusta itsestäni, mutta jonka jalostumiseen olen hieman voinut vaikuttaa. Olen saanut mahdollisuuden löytää jotain uutta ja innostavaa. Luvan avata ovia, joiden takaa löytyy ennen kokematonta - uusi reititys vanhoille ajatuksille, uusia ajatuksia vanhoille reiteille.
