Me vain kuljimme perässä. Otimme vastaan vastaukset kysymyksiin, joita emme ehtineet edes esittää. Keräsimme tien varteen jätetyt valmiit palaset ja kokosimme ne ison isänkäden ohjailemina. Keskityimme Hänen ajatuksiinsa. Kuuntelimme Hänen ääntänsä. Ja siitä tuli hyvä.
Jumala oli. Jälleen.
Ja on.
Se perinteinen tapaus (design by Jussi Metsäpelto).Minäkin olen. Vaan olenko kotka vai kana. Kotkotanko muiden mukana, vaikka paikkani olisi liidellä vuorien yllä. Hoidanko tehtäväni ruumiissa. Vai yritänkö vääntää polvikierukkaa kuuloelimeksi. Suoritanko vai lepäänkö. Ymmärränkö olevani Isälle rakas, vaikka en tee mitään. Siis yhtään mitään. Ymmärrätkö. Suorittamatta. Mitään. Olenko löytänyt suunnitelmani. Sen ainoan oikean. Sen, jonka Isä minulle on valmistellut.
En halua kotkottaa, jos ei nokkaani ole siihen tarkoitettu. Enkä haluaisi kanan siivillä yrittää pysytellä aavikon yllä auringon paahtaessa. Haluan olla juuri oikea nivel tai jänne tai lihassyy siinä omassa paikassani. Jotta en kilpailisi, vertailisi, veisi toisen paikkaa - tai tekisi muita toimintakyvyttömiksi. Jos polvilumpio luulisikin tehtäväkseen kuuntelemisen... Kasvattaisi nivelen tilalle kuulokäytävän ja lopettaisi jatkonaan olevan raajan liikuttamisen.
Enkä halua edes liikuttaa, en ansaitakseni. Ilosta kyllä ja tekemisen riemusta. Mutta en maksaakseni takaisin tai ostaakseni jotain Häneltä, joka antaa kaiken. Ilmaiseksi. Rakkaudesta. Mutta liikutan, jos se on Hänen suunnitelmansa minulle. Ehkä nivelenä liikkuessani voin antaa sykäyksen jollekin toiselle, jotta hän voi toimia paikallaan. Tai jänteenä pitää koossa ne osat, joiden toiminta edellyttää yhteyttä. Tai lihassyynä toisten kanssa tehdä työtä ja liikuttaa sitä niveltä.
Toimia Hänen suunnitelmassaan, vaikka en näkisikään paikaltani kokonaisuutta. Tietäisin vain, että nyt ruumis liikkuu, toimii ja voi hyvin. Ja samalla huomata, että Hän ei hylkää, vaikka väsyn tai kiukustun. Ei kaiva niveltä, jännettä tai lihassyytä esiin ja heitä pois huonojen hetkien takia. Kiinnittää vain ehkä enemmän huomiota oikkuilevaan. Hoivaa jääpussilla tai lämmittää. Hieroo salvaa ja tarvittaessa vaikka sitoo suojaan. Kunnes taas on voimissaan ja tyytyväinen osaansa. Löytää itsensä siitä suunnitelmasta, jonka Hän on tehnyt. Parhaasta ja jännittävimmästä elämän käsikirjoituksesta.
* * *
Tänään oli hyvä päivä. Jumala puhui. Ja oli. Jälleen.
Uskollinen iäti. Hän on.
3 kommenttia:
Hieno teksti. Vertailuun liittyvät asiat pyörineet itsellänikin mielessä.
JJ
kovin on hiljaista täällä ollut. ei ole edes kuiskauksia kuulunut.
Koskettavia ja puhuttelevia tekstejä oot viimeaikoina kirjoitellut...
Lähetä kommentti