Matkalla.

Yksi matkoista näistä
pian loppuun käyty on.
Miksei voittolaulut missään soi?
Matka on taas jättänyt
jälleen jäljet puseroon.
Niiden kanssa täytyy jatkaa.

Tiedän, on jo melkein huhtikuu. Ei, en ole kertonut kuukausittaisia kuulumisiamme. Kuuluuhan meille. Kaikenlaista. Täällä on ollut hiljaista, koska pään sisällä myllertäneet ajatukset eivät ole suostuneet lauseiksi ruudulle.

Syksy oli hektinen. Sitten tuli pysähdys. Jumala oli. Ja on. Yhä edelleen. Minä vain en ollut. Lennähdin kuin kulutettu tiskirätti nurkkaan. Uurastuksen jäljiltä olin huokosiani myöten täynnä. Täynnä likaista ja katkeraakin vettä, joka hitaasti nurkassa valui pois pinnaltani, mutta minulla ei ollut enää voimia puristaa sitä kaikkea kerralla pois huokosistani. Ja sinne jäin. Joku kävi välillä tönäisemässä, mutta kasteltuaan kengänkärkensä likavedessä kääntyi ja lähti pois. Jumala kuitenkin jaksoi imeä vettä huokosista, eikä säikkynyt sitä likaisintakaan litkua, jossa viitanliepeet uivat.

Lopulta huomasin, että nurkassa onkin ihan hyvä. Selusta on turvattu ja näkymä avara. Ja likavedessä uitettuna saa olla rauhassa. Unohdettuna. Jonain, minkä viimeinen käyttöpäivä meni jo.

Lopulta kaikki vesi oli valunut pois. Ne monet niskaani kaadetut huuhteluvedetkin, joilla Hän karkotti katkeruutta pois. Tiskirätti oli jälleen puhdas ja kuiva, valmis palvelukseen. Oli aika tarttua toimeen. Alkaa taas tiskirätiksi niin kuin joku toinen alkaa Hänen työrukkasekseen. Rätistä oli kuitenkin tullut mariamaisempi. Se ei ehkä ole enää niin hanakka kiitämään muiden edellä puhdistamassa pöytää valmiiksi toisille, tai kiertele heidän perässään siivoamassa jälkiä. Se ei ole enää niin martta. Tiskirätti näet löysi kauan kaipaamansa levon. Sen, jota ne muut Hänen rukkasensa, rättinsä ja pesusienensä eivät ymmärtäneet sille antaa. Löysi Häneltä - ja Hänessä, jolta sen ainoastaan voi saada.

Prosessien järkeistäminen jälkikäteen on helppoa, vaikkakaan ei aina perusteltua. Jälkiviisas tiskirätti katsoo kuitenkin nyt taaksepäin ja toteaa, että oli kai se tuokin sen aikansa arvoista. Likavedessä lilluminen ja täyspysähdys. Ehkä se avasi tien uuteen, jossa tiskirätin työtä kutsuttiin läpimurroksi ja sanatkin olivat kuulemma ko tolopat. Ei tiskirätti siihen itse olisi pystynyt, vaikka Luojansa tekemänä laadukas ja pesunkestävä onkin. Kunnia siis Hänelle, jonka se läpimurto - ja ne tolopat - oli.

Veljet, siskotkin
jälleen siellä kohtasin.
Jakaa saimme taas palan leipää.
Tähden tuikkivat vaan.
Kun me sitten erottiin,
siunaa meitä, joku lausui.

* * *

Arki on pysynyt turvallisena toimintakehyksenä kaikessa myllerryksessä. Suunnittelija on tutustunut ahkerasti Pohjois-Savon ja Kainuun tiestöön. Kaivoksesta tulee toivottavasti turvallinen tuolla matkustamisella... Opettaja puolestaan on tuskaillut töidensä kanssa - kun on kaikkea muuta niin, ettei ehdi opettaa. On kuitenkin lepo niissäkin arjen jutuissa.

Halu on palvella, luovutuksia pelkäämättä, ja nyt paikkamme on tässä. Täysipainoisesti. Joskus ehkä muualla, jos Hänen reittinsä meille niin on. Kovasti kolahtivat kahden konkarin sanat ja sävelet. Ehkä se sitten on sitä sitten joskus. Tai jo nyt.

Paljon kasvoja mä nään,
yksinäisyys täyttää pään.
Enkä ikävälle mitään voi.
Moni luullut kai on, että nautin matkoistain.
Kuka tuskani nähdä tahtoo?

Jäikö muuta matkalta
kuin pussi likavaatteita,
joiden pesusta ei palkkaa makseta?
Jäikö muuta matkalta
kuin tuska ihmissieluista,
joiden kasvot eivät poistu silmistä?

Niin. Se tuska, mitä kuuluisi kokea. Tiskirätti löysi senkin. Ehkä ensimmäistä kertaa niin, että tuntuu. Kummasti motivoi pesemään likavaatteita.

Katkelmat AK bandin levyltä Lumi ja Savanni, sen kappaleesta Paluumatkalla (säv. Olli Pitkänen, san. Tomi Kuosmanen). Osta, kuuntele ja anna Hänen puhua.