Palasia.

Syksy vaihtui talveksi. Kainuun matkailu on hiipumassa, aikataulut sen sijaan säilyvät. Ilo ei kuitenkaan pienestä taitu. Joulukalentereista on nimittäin avattu ensimmäiset luukut, vaikkakaan toisella ei ole luukkuja avattavanaan, vaan päivästä toiseen sama tasku tyhjennettävänään. Herra huomannee näinä päivinä, että joskus pienet ja turhatkin toiveet toteutuvat.

Remontti on edennyt hyvin rauhallisesti, jos ollenkaan. Sen sijaan pikkuveljellä on nyt ehjä pesä, jossa voi ihmetellä uutta säätyään. Pieni pätkä meidänkin syksyämme kului juhlallisuuksien valmisteluun. Johan tuossakin olisi riittävästi tapahtumaa yhdelle syksylle - ihmehän se on, ja Jumalan armoa. Herra heitä siunatkoon. Etenkin naista, joka veljen kanssa samaa käytävää asteli.

On meillä muutakin elämää toki ollut. Blondi ja veljistään keskimmäinen ovat toistuvasti viihdyttäneet meitä jutuillaan. Blondi on myös osoittanut kädentaitonsa ahkeroimalla remontin parissa kunnioitettavalla tahdilla. Sosiaalinen elämämme on hetkittäin auennut uusiin sfääreihin ja sitä myöten rouva on laajentanut olohuone-käsitettä kävelykadun tuntumaan saakka. Lasagnea ja chai lattea @ Väinönkatu 28. Ah.

Remontista on toivottu kuvia tännekin. Tässä muutama ennen-kuva. Nyt-kuvissa samoissa paikoissa näkyisi pölystä harmaantuneen kameran linssin läpi tyhjiä seiniä, valkoista pohjamaalia ja hieman poikkeavan värisiä moneen kertaan hiottuja tasoitelänttejä. Jos haluat tutustua pölyn valtakuntaan, soita. Vaikka ovikelloa.

Sellainen oli keittiön nurkka. Nyt näkyy jo toinenkin ikkuna, jääkaappi joutui vaihtamaan puolta. Se idea oli rouvan, mutta pääasiassa muutoksista on vastannut keuruulainen keittiösuunnittelijamme, joka on säännöllisesti saapunut purkamaan vanhaa ja rakentamaan uutta. Joskus ulkopuolinen näkee asian parhaiten - siinä lienee tämänkin keittiösuunnittelijan menestyksen salaisuus. Tänään kävimme muuten etsimässä uusia kaapinovia, pöytätasoja ja välitilan laattoja. Miten väärässä olimmekaan luullessamme, että keittiökauppojen mallistot olisivat esillä myyntiä varten...

Ihmetelkää ja itkekää. Poissa ovat nyt jo kukat, lilat seinät, kukkaboordit, vaaleansiniset listat ja vaaleansininen katto. Tilalla on valkoista. Kuinka kummallista. Meiltä kukkaisihmisiltä.

Tämäkin kohtasi voittajansa ja pääsi ansaitsemaansa lepoon. Käytettynä ostettu aina valmis seuraajansa on ollut tehokkaassa käytössä. Rouvakin on löytänyt lopulta itsestään suomalaisen. Saunojan.

Töitä.

Syyskuu jatkui töitä tehden. Herra on keskittynyt huolehtimaan ison laitoksen turvallisuudesta ja on siinä ohessa saanut viettää monta hetkeä Kainuun ruskan keskellä. Rouva taistelee edelleen kesäloman aikana tulleiden työpinojen kanssa, ja uusia tehtäviä tulee koko ajan.

Remontti etenee vähitellen. Tasoittamisen ja hiomisen kierre on loputon... Tilitystä aiheesta enemmän harmaassa kirjassa. Tule ja lue. Ja kirjoita oma lukusi kirjaan.

Projektia.

Blogin sijan elämässämme on nyt hetkeksi vienyt pieni harmaa kirja. Siitä voi tulla lukemaan päivittäiset tarinat projektin etenemisestä. Blogiin jutut päivittyvät harvemmin ja yleisluontoisemmin. Parhaiten etenemisen voi tietenkin havaita omin silmin, joten tervetuloa käymään pellolla.

Otteita ensimmäisestä viikosta...

* * *

Appiukko kävi kylässä, jätti jälkeensä muutaman säkillisen purkujätettä, neljä paikattavaa reikää kattoon ja aiempaa kapeamman seinän. Kiitos käynnistä, tervetuloa uudelleen.

* * *

Projektihuushollin kaapista löytyvistä tarvikkeista voi vahingossa kehkeytyä uusi maistuva omenapiirakkaohje. Kevyesti kolhitut ja uurastuksen ohessa melkein poltetut hasselpähkinät ansaitsisivat päästä yleisempäänkin suosioon. Reseptin toistettavuudelle ei ole kuitenkaan vielä empiirisiä todisteita.

* * *

Projektin oven edessä käy jäätelöauto kolmen viikon välein. Onneksi käynti osuu maanantaille, jolloin herra on usein veljeilemässä. Säästyn siis vahtipuuhilta - ja voin hyödyntää pahaäänistä, mutta hyvän makuista palvelua ilman rajoittajaa...

* * *

Tapettia on ainakin kahta sorttia. Toinen lähtee seinästä, ja toinen ei. Jälkimmäinenkin irtoaa jossain vaiheessa, mutta tunnin työrupeaman edistyksestä voi puhua neliömillimetreissä.

* * *

Kiukaan sähkökytkentä voi olla hepreaa insinöörille ja sähkömiehellekin. Siihen asti, kunnes päättävät tarttua manuaaliin...

* * *

Prioriteetit ovat tärkeitä. Isoinkin projekti kannattaa aloittaa saunan pesulla.

* * *

...Lisää viisauksia siellä harmaassa kirjassa. Tule ja lue.

Syksy tuli.

Edellisen viestin aikoihin alkoi juhannushulinan aika. Niistä viikoista jäi käteen kasa univelkaa ja yksi lukitun oven takana vietetty lounastauko blondin keskustasta kiikuttamaa purilaista purren (kiitos Herralle blondeistakin). Kun viimeinen pala oli suussa, soikin jo taas puhelin. Se oli sen viikon tarina. Voittolaulut eivät soineet.

Kesä toi tullessaan myös loman ja loma vei sinne, missä työ on vielä nihkeämpää. Oli ilo olla avuksi ja kokea yhteyttä yli kulttuuri- ja kielirajojen. Kliseistä, mutta totta. Ajatukset palaavat edelleen usein niihin maisemiin ja etenkin siellä tehtävään työhön. Oli hyvä reissu.

Loma jatkui leppoisasti pohjoisessa mökkeillen ja kaiken päätteeksi kotosalla pyykkiä pesten. Viisi viikkoa irtiottoa arjesta oli tarpeen ja teki hyvää.

* * *

Loman viimeisinä päivinä alkoikin sitten tapahtua ja nyt emme lomasta hetkeen haaveile. Päätimme näet siirtyä omistavaan luokkaan eli muutamme joskus syksyn aikana pankkimme pääosin omistamaan asuntoon pienen lammen rannalle. Rukousvastaus kaikkinensa. Se lampikin.

Ajo-ohjeet saa kysymällä, jos joku lukijoista haluaa tulla kuluttamaan ylimääräistä vapaa-aikaansa lammen rannalle ;) Työkaluja riittää halukkaille, mutta kahvitauon pitäjillekin on tarvetta.

Päätöksiä.

On mennyt pari kuukautta. Tiedän. Olisi helppo luvata, että jatkossa blogi päivittyy tiheämmin. Jos kuitenkin elämä on tätä myllerrystä, viive palannee.

Ensin ei tapahdu mitään, mistä kirjoittaisi. Sitten tapahtuu niin, ettei enää osaa kirjoittaa.

Loppukevät on tuonut mukanaan monia uutisia. Elämän kaikki vaiheet ovat tulleet lähituntumaan. Ensin yhden "pikkusiskon" vauva ei kasvanutkaan syntymävalmiiksi, vaan jostain syystä Isä otti pienen pois tosi pienenä. Sitten ystävän äitiä on leikelty ja yhdessä jännitetty, saivatko lääkärit veitsillään irrotettua pahiksen pois hänen kehostaan.

Lähempänäkin tapahtuu. Toiset tekivät iloisen päätöksen jatkaa matkaa yhdessä ja valmistautuvat Suureen Juhlapäiväänsä. Toiset päättivät purkaa samaisen sopimuksen ja jatkaa elämäänsä ainoastaan jälkikasvunsa yhdistäminä kumpikin omien oviensa takana.

...Tähän ei osaa mitään lisätä.

Matkalla.

Yksi matkoista näistä
pian loppuun käyty on.
Miksei voittolaulut missään soi?
Matka on taas jättänyt
jälleen jäljet puseroon.
Niiden kanssa täytyy jatkaa.

Tiedän, on jo melkein huhtikuu. Ei, en ole kertonut kuukausittaisia kuulumisiamme. Kuuluuhan meille. Kaikenlaista. Täällä on ollut hiljaista, koska pään sisällä myllertäneet ajatukset eivät ole suostuneet lauseiksi ruudulle.

Syksy oli hektinen. Sitten tuli pysähdys. Jumala oli. Ja on. Yhä edelleen. Minä vain en ollut. Lennähdin kuin kulutettu tiskirätti nurkkaan. Uurastuksen jäljiltä olin huokosiani myöten täynnä. Täynnä likaista ja katkeraakin vettä, joka hitaasti nurkassa valui pois pinnaltani, mutta minulla ei ollut enää voimia puristaa sitä kaikkea kerralla pois huokosistani. Ja sinne jäin. Joku kävi välillä tönäisemässä, mutta kasteltuaan kengänkärkensä likavedessä kääntyi ja lähti pois. Jumala kuitenkin jaksoi imeä vettä huokosista, eikä säikkynyt sitä likaisintakaan litkua, jossa viitanliepeet uivat.

Lopulta huomasin, että nurkassa onkin ihan hyvä. Selusta on turvattu ja näkymä avara. Ja likavedessä uitettuna saa olla rauhassa. Unohdettuna. Jonain, minkä viimeinen käyttöpäivä meni jo.

Lopulta kaikki vesi oli valunut pois. Ne monet niskaani kaadetut huuhteluvedetkin, joilla Hän karkotti katkeruutta pois. Tiskirätti oli jälleen puhdas ja kuiva, valmis palvelukseen. Oli aika tarttua toimeen. Alkaa taas tiskirätiksi niin kuin joku toinen alkaa Hänen työrukkasekseen. Rätistä oli kuitenkin tullut mariamaisempi. Se ei ehkä ole enää niin hanakka kiitämään muiden edellä puhdistamassa pöytää valmiiksi toisille, tai kiertele heidän perässään siivoamassa jälkiä. Se ei ole enää niin martta. Tiskirätti näet löysi kauan kaipaamansa levon. Sen, jota ne muut Hänen rukkasensa, rättinsä ja pesusienensä eivät ymmärtäneet sille antaa. Löysi Häneltä - ja Hänessä, jolta sen ainoastaan voi saada.

Prosessien järkeistäminen jälkikäteen on helppoa, vaikkakaan ei aina perusteltua. Jälkiviisas tiskirätti katsoo kuitenkin nyt taaksepäin ja toteaa, että oli kai se tuokin sen aikansa arvoista. Likavedessä lilluminen ja täyspysähdys. Ehkä se avasi tien uuteen, jossa tiskirätin työtä kutsuttiin läpimurroksi ja sanatkin olivat kuulemma ko tolopat. Ei tiskirätti siihen itse olisi pystynyt, vaikka Luojansa tekemänä laadukas ja pesunkestävä onkin. Kunnia siis Hänelle, jonka se läpimurto - ja ne tolopat - oli.

Veljet, siskotkin
jälleen siellä kohtasin.
Jakaa saimme taas palan leipää.
Tähden tuikkivat vaan.
Kun me sitten erottiin,
siunaa meitä, joku lausui.

* * *

Arki on pysynyt turvallisena toimintakehyksenä kaikessa myllerryksessä. Suunnittelija on tutustunut ahkerasti Pohjois-Savon ja Kainuun tiestöön. Kaivoksesta tulee toivottavasti turvallinen tuolla matkustamisella... Opettaja puolestaan on tuskaillut töidensä kanssa - kun on kaikkea muuta niin, ettei ehdi opettaa. On kuitenkin lepo niissäkin arjen jutuissa.

Halu on palvella, luovutuksia pelkäämättä, ja nyt paikkamme on tässä. Täysipainoisesti. Joskus ehkä muualla, jos Hänen reittinsä meille niin on. Kovasti kolahtivat kahden konkarin sanat ja sävelet. Ehkä se sitten on sitä sitten joskus. Tai jo nyt.

Paljon kasvoja mä nään,
yksinäisyys täyttää pään.
Enkä ikävälle mitään voi.
Moni luullut kai on, että nautin matkoistain.
Kuka tuskani nähdä tahtoo?

Jäikö muuta matkalta
kuin pussi likavaatteita,
joiden pesusta ei palkkaa makseta?
Jäikö muuta matkalta
kuin tuska ihmissieluista,
joiden kasvot eivät poistu silmistä?

Niin. Se tuska, mitä kuuluisi kokea. Tiskirätti löysi senkin. Ehkä ensimmäistä kertaa niin, että tuntuu. Kummasti motivoi pesemään likavaatteita.

Katkelmat AK bandin levyltä Lumi ja Savanni, sen kappaleesta Paluumatkalla (säv. Olli Pitkänen, san. Tomi Kuosmanen). Osta, kuuntele ja anna Hänen puhua.

Jumala oli. Jälleen.

Tehnyt kaiken ennalta. Valmistellut tien. Antanut askeleet.

Me vain kuljimme perässä. Otimme vastaan vastaukset kysymyksiin, joita emme ehtineet edes esittää. Keräsimme tien varteen jätetyt valmiit palaset ja kokosimme ne ison isänkäden ohjailemina. Keskityimme Hänen ajatuksiinsa. Kuuntelimme Hänen ääntänsä. Ja siitä tuli hyvä.

Jumala oli. Jälleen.

Ja on.

Se perinteinen tapaus (design by Jussi Metsäpelto).

Minäkin olen. Vaan olenko kotka vai kana. Kotkotanko muiden mukana, vaikka paikkani olisi liidellä vuorien yllä. Hoidanko tehtäväni ruumiissa. Vai yritänkö vääntää polvikierukkaa kuuloelimeksi. Suoritanko vai lepäänkö. Ymmärränkö olevani Isälle rakas, vaikka en tee mitään. Siis yhtään mitään. Ymmärrätkö. Suorittamatta. Mitään. Olenko löytänyt suunnitelmani. Sen ainoan oikean. Sen, jonka Isä minulle on valmistellut.

En halua kotkottaa, jos ei nokkaani ole siihen tarkoitettu. Enkä haluaisi kanan siivillä yrittää pysytellä aavikon yllä auringon paahtaessa. Haluan olla juuri oikea nivel tai jänne tai lihassyy siinä omassa paikassani. Jotta en kilpailisi, vertailisi, veisi toisen paikkaa - tai tekisi muita toimintakyvyttömiksi. Jos polvilumpio luulisikin tehtäväkseen kuuntelemisen... Kasvattaisi nivelen tilalle kuulokäytävän ja lopettaisi jatkonaan olevan raajan liikuttamisen.

Enkä halua edes liikuttaa, en ansaitakseni. Ilosta kyllä ja tekemisen riemusta. Mutta en maksaakseni takaisin tai ostaakseni jotain Häneltä, joka antaa kaiken. Ilmaiseksi. Rakkaudesta. Mutta liikutan, jos se on Hänen suunnitelmansa minulle. Ehkä nivelenä liikkuessani voin antaa sykäyksen jollekin toiselle, jotta hän voi toimia paikallaan. Tai jänteenä pitää koossa ne osat, joiden toiminta edellyttää yhteyttä. Tai lihassyynä toisten kanssa tehdä työtä ja liikuttaa sitä niveltä.

Toimia Hänen suunnitelmassaan, vaikka en näkisikään paikaltani kokonaisuutta. Tietäisin vain, että nyt ruumis liikkuu, toimii ja voi hyvin. Ja samalla huomata, että Hän ei hylkää, vaikka väsyn tai kiukustun. Ei kaiva niveltä, jännettä tai lihassyytä esiin ja heitä pois huonojen hetkien takia. Kiinnittää vain ehkä enemmän huomiota oikkuilevaan. Hoivaa jääpussilla tai lämmittää. Hieroo salvaa ja tarvittaessa vaikka sitoo suojaan. Kunnes taas on voimissaan ja tyytyväinen osaansa. Löytää itsensä siitä suunnitelmasta, jonka Hän on tehnyt. Parhaasta ja jännittävimmästä elämän käsikirjoituksesta.

* * *

Tänään oli hyvä päivä. Jumala puhui. Ja oli. Jälleen.

Uskollinen iäti. Hän on.