Nyt se siis tapahtui, kirjoitan ensimmäisen blogikirjoituksen. Saa nähdä seuraako jatkoa…
Olen pyöritellyt viime päivinä mielessäni seurakuntakasvun problematiikkaa, tai paremminkin sen mittareita. Usein kuulee puhuttavan siitä, kuinka paljon ihmisiä on tullut uskoon tai kuinka monta on kastettu ja nämä lukemat on liitetty suoraan seurakunnan kasvuun. Ovatko nämä kuitenkaan kasvun mittareita? Kasvusta puhuttaessa tarkoitetaan usein määrällistä kasvua. Hengellinen ja henkinen kasvu on oma alueensa, mutta niiden mittaaminen on paljon vaikeampaa. Kirjoitin muutama päivä sitten Twitteriin: "Is the amount of new believers an indicator of church growth or just an indicator of new believers' amount?". Eli sama suomeksi suunnilleen näin: "Onko uusien uskovien määrä seurakunnan kasvun mittari, vai ainoastaan mittari uusien uskovien määrästä?".
Määrälliseen kasvuun on yksinkertainen lainalaisuus. Kasvua tapahtuu, jos tulevien määrä on suurempi kuin lähtevien. Vertauskuvaksi voisi ottaa vaikka järven, jolla on monta tulevaa jokea ja laskeva joki. Näiden ilmiselvien tulojen ja lähdön lisäksi pitää ottaa huomioon, että sade ja pohjassa olevat lähteet lisäävät tulevaa määrää, haihtuminen ilmaan taas vähentää määrää. Jotta järven pinta pysyy vakiona, tulevan ja lähtevän vesimäärän pitää olla täsmälleen samat. Samoin jos seurakunnan tilaa tutkitaan pelkästään määrällisesti, tiloja voi olla vain kolme: kasvaa, vähenee tai pysyy vakiona. Nämä kaikki kolme tilaa ovat mahdollisia silloin kun ihmisiä tulee uskoon ja kastetaan. Tulevaa virtausta kyllä on, mutta ylittääkö se lähtevän määrän? Terveen seurakunnan tavoitteenahan on yleensä kasvaa.
Luonnontilassa olevan järven pinnankorkeus vaihtelee luontaisesti säiden mukaan. Pinta asettuu aina tulevan ja lähtevän veden perusteella tietylle tasolle. Jos järven lähtöjuoksulle rakennettaisiin voimalaitos, pinnan korkeus saa uuden merkityksen. Pinnan korkeus nimittäin vaikuttaa suoraan voimalaitoksesta saatavan energian määrään. Tulevan veden määrään ei edelleenkään voida vaikuttaa, mutta pinnan korkeutta voidaan säätää lähtevän veden määrällä. Jos lähtevä virtaus pidetään vakiona, mutta tuleva virtaus kasvaa, järven pinta nousee. Pinnan noustessa järven potentiaalienergia kasvaa ja voimalaitoksesta saadaan irti enemmän tehoa samalla lähtevällä virtauksella.
Kiinnitämmekö me seurakunnassa liikaa huomiota tulevan virtauksen määrään lukuarvona ja samalla unohdamme lähtevän määrän? Luonnollista lähtemistähän tapahtuu koko ajan, mutta kuinka paljon vettä haihtuu, eli poistuu huomaamattomasti.
Olen pyöritellyt viime päivinä mielessäni seurakuntakasvun problematiikkaa, tai paremminkin sen mittareita. Usein kuulee puhuttavan siitä, kuinka paljon ihmisiä on tullut uskoon tai kuinka monta on kastettu ja nämä lukemat on liitetty suoraan seurakunnan kasvuun. Ovatko nämä kuitenkaan kasvun mittareita? Kasvusta puhuttaessa tarkoitetaan usein määrällistä kasvua. Hengellinen ja henkinen kasvu on oma alueensa, mutta niiden mittaaminen on paljon vaikeampaa. Kirjoitin muutama päivä sitten Twitteriin: "Is the amount of new believers an indicator of church growth or just an indicator of new believers' amount?". Eli sama suomeksi suunnilleen näin: "Onko uusien uskovien määrä seurakunnan kasvun mittari, vai ainoastaan mittari uusien uskovien määrästä?".
Määrälliseen kasvuun on yksinkertainen lainalaisuus. Kasvua tapahtuu, jos tulevien määrä on suurempi kuin lähtevien. Vertauskuvaksi voisi ottaa vaikka järven, jolla on monta tulevaa jokea ja laskeva joki. Näiden ilmiselvien tulojen ja lähdön lisäksi pitää ottaa huomioon, että sade ja pohjassa olevat lähteet lisäävät tulevaa määrää, haihtuminen ilmaan taas vähentää määrää. Jotta järven pinta pysyy vakiona, tulevan ja lähtevän vesimäärän pitää olla täsmälleen samat. Samoin jos seurakunnan tilaa tutkitaan pelkästään määrällisesti, tiloja voi olla vain kolme: kasvaa, vähenee tai pysyy vakiona. Nämä kaikki kolme tilaa ovat mahdollisia silloin kun ihmisiä tulee uskoon ja kastetaan. Tulevaa virtausta kyllä on, mutta ylittääkö se lähtevän määrän? Terveen seurakunnan tavoitteenahan on yleensä kasvaa.
Luonnontilassa olevan järven pinnankorkeus vaihtelee luontaisesti säiden mukaan. Pinta asettuu aina tulevan ja lähtevän veden perusteella tietylle tasolle. Jos järven lähtöjuoksulle rakennettaisiin voimalaitos, pinnan korkeus saa uuden merkityksen. Pinnan korkeus nimittäin vaikuttaa suoraan voimalaitoksesta saatavan energian määrään. Tulevan veden määrään ei edelleenkään voida vaikuttaa, mutta pinnan korkeutta voidaan säätää lähtevän veden määrällä. Jos lähtevä virtaus pidetään vakiona, mutta tuleva virtaus kasvaa, järven pinta nousee. Pinnan noustessa järven potentiaalienergia kasvaa ja voimalaitoksesta saadaan irti enemmän tehoa samalla lähtevällä virtauksella.
Kiinnitämmekö me seurakunnassa liikaa huomiota tulevan virtauksen määrään lukuarvona ja samalla unohdamme lähtevän määrän? Luonnollista lähtemistähän tapahtuu koko ajan, mutta kuinka paljon vettä haihtuu, eli poistuu huomaamattomasti.
Toisaalta ovatko seurakunnan rakenteet kunnossa, voidaanko mahdollinen pinnan positiivinen muutos muuttaa energiaksi? Voimalaitos mitoitetaan aina tietylle virtaukselle ja pinnan korkeudelle, eli kasvu pitää ennakoida. Rakenteet eivät kestä liian suuren pinnankorkeuden muodostamaa painetta. Alimitoitetussa voimalaitoksessa ennakoimaton pinnan nousu tai yllättävä tulva-aalto joudutaan "juoksuttamaan yli" eli laskemaan ohi turbiinin. Kuohuva vesi näyttää hienolta, mutta energia menee hukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti