Joulua.

Syksyn tohina on ohi hetkeksi ja kahden viikon luksusloma alkanut. Tällä all inclusive -lomallamme luksusta ovat aikatauluttomat päivät, kotona tehdyt herkkuruoat, läheisten kanssa vietetty aika, joulumusiikki (erityisesti uudet suosikit Minna Pyysalo ja Marjukka Paasonen) - ja rouvalle lisäksi mahdollisuus pianon soittoon.

* * *

Ensimmäisen joulun tunnelman haikailun sijaan olen miettinyt tänä vuonna monta kertaa, mitä mahtoi pyöriä Marian mielessä. Ensin yhteisön silmissä suuri häpeä aviottomaksi luullusta lapsesta, sitten arki pienen lapsen kanssa, joka kasvaessaan laittoi pääsiäismatkalla oppineetkin tiukille. Lopulta dramaattinen ja totaalinen luovutus ristin juurella.

Marian palvontaa en ymmärrä, mutta mielenkiintoinen tarina hänellä olisi kerrottavanaan. Missä vaiheessa Maria ymmärsi koko totuuden? Epäilikö hän? Arveliko olevansa päästään sekaisin? Tai epäilikö poikansa järkeä? Koska Jumala avasi Marian silmät, sydämen ja aivot ymmärtämään oman paikkansa maailman historian merkittävimmän henkilön - ihmiseksi tulleen Jumalan - äitinä? Vai avasiko?

Arvasiko Maria poikaansa kuninkaaksi? Pelastajaksi? Ihmeiden tekijäksi?

* * *

Who Would Imagine a King
(Hallerin Hilton Hill & Merwyn Warren)

Mommies and daddys always believe
That their little angels are special indeed
And you could grow up to be anything
But who would imagine a king

A shepherd or teacher is what you could be
Or maybe a fisherman out on the sea
Or maybe a carpenter building things
But who would imagine a king

It was so clear when the wise men arrived
And the angels were singing your name
That the world would be different cuz you were alive
That's what heaven stood to proclaim

One day an angel said quietly
That soon he would bring something special to me
And of all those wonderful gifts he bring

Who would imagine, who could imagine
Who would imagine a king

Kuuntele täältä.

* * *

Mary Did You Know
(Mark Lowry & Buddy Green)

Mary, did you know that your baby boy
Would someday walk on water?
Mary did you know that your baby boy
Will save our sons and daughters?
Did you know that your baby boy
Has come to make you new?
This child that you've delivered
Will soon deliver you.

Mary did you know that your baby boy
Will give sight to a blind man?
Mary did you know that your baby boy
Will calm the storm with his hand?
Did you know that your baby boy
Has walked where angels trod?
When you kiss your little baby
You've kissed the face of God.
The blind will see
The deaf will hear
The dead will live again
The lame will leap
The dumb will speak
The praises of the Lamb

Mary did you know that your baby boy
Is Lord of all creation?
Mary did you know that your baby boy
Will one day rule the nations?
Did you know that your baby boy
Is heaven's perfect Lamb?
This sleeping child you're holding
Is the Great I Am

Musiikin ja kuvien kera täällä.

* * *

Rauhaa ja lepoa jouluusi sekä uuteen vuoteesi. Olkoon Joulun lapsesta Pelastajaksi ja Kuninkaaksi kasvanut Kristus läsnä joka hetkessäsi.

Oppimista.

Ajatukset ovat hieman kirkastuneet sitten Global Leadership Summitin. Hieman.

Amerikkalaiseen tyyliin kai kuuluisi listata opittu naseviksi sloganeiksi tai jämäköiksi aksioomiksi. Mitään niin konkreettista en pysty seminaarin tuloksena tuottamaan, mutta tiedän, että ne päivät jättivät lähtemättömän jäljen. Ensimmäisen kerran pääsin kuulemaan tuon tasoista opetusta johtamisesta ja johtajuudesta seurakuntakontekstissa ja vaikutus oli huima. Nautin.

Päällimmäisenä mielessä on edelleen positiviisen yllätyksen kokemus. Jotain hyötyä oli siis siitä, ettei odottanut mitään... ;) Seminaari oli järjestetty hyvin ja sisältö oli monipuolisuudessaankin tasokasta. Ehkä yllättävästi koskettavin hetki oli seminaarin alussa introna pyöritetty videokooste, joka konkretisoi GLS:n idean tarjota mahdollisuus laadukkaaseen kristilliseen johtajuuskoulutukseen ympäri maailmaa. Kulttuurieroista huolimatta hengellisen johtajuuden perusasiat ovat sittenkin hyvin samanlaisia pallollamme, joka tämän seminaarikokemuksen jälkeen tuntuu taas kovin pieneltä. Hyvällä tavalla pieneltä.

GLS 2010 on järjestäjillä jo suunnitteilla ja tämän vuoden seminaarin perusteella uskallan sitä lämpimästi suositella sinulle, joka pohdit johtajuuskysymyksiä. Ilmoittautuminen on jo käynnissä...

* * *

Oppimista tapahtuu myös ilman formaalia koulutusta. No d44, sanoo tähän joku valistunut. Perusjuttuja, toteaa toinen oppinut. No niinpä. Silti on mahtavaa nähdä, miten taivaallinen Isämme toimii koulutusjohtajana ja opinto-ohjaajana.

Tätä henkilökohtaista opintosuunnitelmaa (hops) ei edes tarvitse itse tehdä, niin kuin nykyään kaikissa muissa oppilaitoksissa. Koulutus on täsmäsuunniteltua ja täyttää taatusti kaikki nykyvaatimukset opiskelun monimuotoisuudesta. Välillä tarjolla on massaluentoja, toisinaan pienryhmäopetusta ja tarpeen tullen tukiopetusta. Koko ajan on mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn ja etäopiskelullekin on paikkansa.

Suoritusmuodoissa näyttävät vaikuttavan samat lainalaisuudet kuin muussakin opiskelussa. Etä-, verkko- ja itsenäinen opiskelu ei pelkästään riitä. Tarvitaan kontaktiopetusta ja parhaimpia tuloksia saavutetaan dialogissa itseään viisaampien kanssa. Toisaalta ilman itsenäistä opiskelua oppiminen jää pinnalliseksi.

Paras hops syntyykin näitä yhdistellen. Tässä opetussuunnitelmassa onneksi koulutusjohtaja määrittää, mitä kenenkin hopsiin kuuluu ja missä aikataulussa opinnot etenevät. Opiskelu on siksi aina riittävän haasteellista, mutta ei koskaan ylivoimaista. Töitä pitää tehdä, mutta koskaan ei vaadita yli voimien. Onnistumisen kokemuksia tulee riittävästi, mutta myös epäonnistumiset sallitaan. Kertausharjoituksia ja uusintoja järjestetään niin paljon, että jokainen pääsee eteenpäin.

* * *

GLS kesti perjantaista lauantaihin. Meille koulutusjohtaja kuitenkin järjesti sunnuntaiksi kolmannen koulutuspäivän ja lähetti luoksemme kokeneet mentorit, Jumalan koulun professoritasoa. Monta tuntia rönsyilleet keskustelut eivät olleet sattumanvaraisia vaan selvästikin osa meidän hopsiamme. Koulutusjohtaja ei taaskaan unohtanut vastata opiskelijoidensa kysymyksiin, eikä jättänyt tärkeitä asioita itseopiskelun varaan, vaan lähetti yhdet parhaimmista opettajistaan kotiovelle.

Melkoista opintojen räätälöintiä.

Ensimmäinen.

Nyt se siis tapahtui, kirjoitan ensimmäisen blogikirjoituksen. Saa nähdä seuraako jatkoa…

Olen pyöritellyt viime päivinä mielessäni seurakuntakasvun problematiikkaa, tai paremminkin sen mittareita. Usein kuulee puhuttavan siitä, kuinka paljon ihmisiä on tullut uskoon tai kuinka monta on kastettu ja nämä lukemat on liitetty suoraan seurakunnan kasvuun. Ovatko nämä kuitenkaan kasvun mittareita? Kasvusta puhuttaessa tarkoitetaan usein määrällistä kasvua. Hengellinen ja henkinen kasvu on oma alueensa, mutta niiden mittaaminen on paljon vaikeampaa. Kirjoitin muutama päivä sitten Twitteriin: "Is the amount of new believers an indicator of church growth or just an indicator of new believers' amount?". Eli sama suomeksi suunnilleen näin: "Onko uusien uskovien määrä seurakunnan kasvun mittari, vai ainoastaan mittari uusien uskovien määrästä?".

Määrälliseen kasvuun on yksinkertainen lainalaisuus. Kasvua tapahtuu, jos tulevien määrä on suurempi kuin lähtevien. Vertauskuvaksi voisi ottaa vaikka järven, jolla on monta tulevaa jokea ja laskeva joki. Näiden ilmiselvien tulojen ja lähdön lisäksi pitää ottaa huomioon, että sade ja pohjassa olevat lähteet lisäävät tulevaa määrää, haihtuminen ilmaan taas vähentää määrää. Jotta järven pinta pysyy vakiona, tulevan ja lähtevän vesimäärän pitää olla täsmälleen samat. Samoin jos seurakunnan tilaa tutkitaan pelkästään määrällisesti, tiloja voi olla vain kolme: kasvaa, vähenee tai pysyy vakiona. Nämä kaikki kolme tilaa ovat mahdollisia silloin kun ihmisiä tulee uskoon ja kastetaan. Tulevaa virtausta kyllä on, mutta ylittääkö se lähtevän määrän? Terveen seurakunnan tavoitteenahan on yleensä kasvaa.

Luonnontilassa olevan järven pinnankorkeus vaihtelee luontaisesti säiden mukaan. Pinta asettuu aina tulevan ja lähtevän veden perusteella tietylle tasolle. Jos järven lähtöjuoksulle rakennettaisiin voimalaitos, pinnan korkeus saa uuden merkityksen. Pinnan korkeus nimittäin vaikuttaa suoraan voimalaitoksesta saatavan energian määrään. Tulevan veden määrään ei edelleenkään voida vaikuttaa, mutta pinnan korkeutta voidaan säätää lähtevän veden määrällä. Jos lähtevä virtaus pidetään vakiona, mutta tuleva virtaus kasvaa, järven pinta nousee. Pinnan noustessa järven potentiaalienergia kasvaa ja voimalaitoksesta saadaan irti enemmän tehoa samalla lähtevällä virtauksella.

Kiinnitämmekö me seurakunnassa liikaa huomiota tulevan virtauksen määrään lukuarvona ja samalla unohdamme lähtevän määrän? Luonnollista lähtemistähän tapahtuu koko ajan, mutta kuinka paljon vettä haihtuu, eli poistuu huomaamattomasti.

Toisaalta ovatko seurakunnan rakenteet kunnossa, voidaanko mahdollinen pinnan positiivinen muutos muuttaa energiaksi? Voimalaitos mitoitetaan aina tietylle virtaukselle ja pinnan korkeudelle, eli kasvu pitää ennakoida. Rakenteet eivät kestä liian suuren pinnankorkeuden muodostamaa painetta. Alimitoitetussa voimalaitoksessa ennakoimaton pinnan nousu tai yllättävä tulva-aalto joudutaan "juoksuttamaan yli" eli laskemaan ohi turbiinin. Kuohuva vesi näyttää hienolta, mutta energia menee hukkaan.

Riittääkö?

Takana upea viikonloppu - Global Leadership Summit saapui Jyväskylään. Iloksemme ensi vuoden seminaari on jo suunnitteilla. Jos siis olet kiinnostunut johtajuudesta seurakunnassa, ilmoittaudu mukaan jo nyt ensi vuoden seminaariin!

...Siinäpä se. Oleellisin. Niin hyvää, ettei sanotuksi saa. Opetusta, julistusta, jakamista, yhteyttä. Teoriaa ja käytäntöä Raamattuun pohjautuen. Yksityiskohtaisemmat opit jäsentyvät vähitellen.

Mahtava Jukka Leppilampi oli seminaarissa yllätysvieraana ja puhui lauluillaan. Se toinen meillä asuva totesikin yhden laulun jälkeen: "Miten voikin yksi laulu olla kuin kokonainen saarna?". Tässä yksi niistä saarnoista.

- - -

Kysytkö palvelushintaa?
Kysytkö, kuinka kannattaa?
Nousetko vastarintaan,
ellet ajassa arvoa saa?
Riittääkö, että saat olla
Jumalan vainiolla?

Pyydätkö olla suurin?
Pyydätkö, että huomattais?
Entä, jos perinjuurin
pellon multaan poljettais?
Riittääkö riemuksi Jumalan tie,
vaikka se itkuihin vie?

Mikä on tuonut sun tähän?
Mikä on vaikutin lähtöösi sun?
riittääkö ajassa vähän,
tieksesi askeleet unohdetun?
Mureta kutsumuspellon multaan,
yössäkin katsoa huomenen kultaan?

Suurta on kutsumusvyötä kantaa.
Suurta on Hengessä palaa.
Armoa kaikkensa Herralle antaa.
Itkeä itkunsa salaa.
Kerran, kerran huomisen koissa
kyynel on poissa.

Riemuiten astukaa työhön.
Varisee vaipuvat tähkäpäät.
Päivä jo painuu yöhön.
Illan kajossa vielä näät
kohottaa kortta, arasti, hiljaa,
korjata Jumalan viljaa.

- - -

Hilja Aaltosen viisaat sanat Jukka Leppilammen tulkitsemana täällä.

Retroilua.

Huomasin juuri, ettei täällä ole tullut selvästi sanottua yhtä oleellista asiaa. Remontti on nimittäin saatu jo kesän lopulla siihen vaiheeseen, että aikamme ylioppilaskylän naapurustossa legendaarisessa kerrostaloyhteisössä on ohi. Olemme kolmisen kuukautta iloinneet arjen ylellisyyksistä - keittiön ikkunan lampinäköalasta, oven edessä olevasta autokatoksesta (ei enää ruokakassien raahaamista kaukaa parkkipaikalta neljänteen kerrokseen!) ja keittiön vetimettömistä yläkaapeista.

Remontti- ja sisustuskiireet ovat nyt väistyneet arjen muiden haasteiden edessä. Nyt onkin meneillään lepokausi ja sisustuksemme koostuu lähinnä retrohenkisistä banaanilaatikoista. Sini-keltainen sisustus ehtii mahdollisesti vaihtua punaiseen vielä tämän vuoden puolella, tai sitten siirrymme suoraan kevätväreihin. Onneksi iso osa laatikoista on perinteisiä pahvilaatikoita, jotka värinsä puolesta sopivat jäämään osaksi sisustustamme pidemmäksikin aikaa... Laatikoiden välissä on kuitenkin jo nyt riittävästi kulkureittejä ja oleskelutilaa, eli kylään saa tulla. On täällä jo yövieraitakin kestitty.

Remontin päätyttyä suljettiin myös harmaa remonttikirja eli nyt päivittyy blogikin tiheämmin. Kuluneen vuoden kuulumisia olette tervetulleet lukemaan harmaasta kirjasta, tosin omalla vastuullanne... Kaikkea kirjaan kirjoitettua tuskin olisi tullut julkaistua täällä, tai vähintäänkin olisin niitä tekstejä käynyt seuraavana päivänä editoimassa. Kirjassa on siis autenttista materiaalia mutkaisen matkan varrelta :)

Ai niin.

Siihen kolmanteenkin saimme liput, kiitos hyvän strategian ja tiimityöskentelyn. Kalenterissa on siis syksylle 2010 muutakin kuin töitä.

Tästä aiheesta muuten saimme aikaan pitkähkön keskustelun reissussa - onko elokuu kesän loppua vai syksyn alkua?! Kompromissi ei tietenkään tullut kysymykseen... Sää puoltaa kesää, koulujen alku syksyä. Yhteisymmärrystä ei löytynyt, niinpä osa lipun saaneista odottaa ensi kesää, osa syksyä.

Eurooppalaisia ajatuksia.

Syysloma katkaisi mukavasti syyskiireet, vaikka reissujärjestelyt toivatkin osaltaan hetkellisesti lisävauhtia arkeen. Mikä siinä onkaan, että viimeiset työt jäävät aina viimeiseen iltaan ja paniikinomainen pakkausprojekti viimeiseen yöhön. Jälleen kerran olin valmis perumaan reissuun lähdön viime metreillä, kun lähtöahdistus kasvoi hallitsemattomiin mittoihin. Niinpä sitten lopulta lähdin vastoin kaikkia ohjeistuksia matkaan ilman yöunia. Aamuöiselle ajomatkalle kuskiksi lupautunut herrakaan ei ehtinyt pitää päätään tyynyllä kuin tunnin verran, ennen kuin kipusi auton rattiin. Enkelit olivat onneksi hereillä ja autolastillinen sotureita pääsi turvallisesti pääkaupunkiseudulle.

Suunta oli jälleen tutuksi tulleeseen Euroopan hallinnolliseen keskukseen. Enkelit olivat mukana matkalla koko ajan - kävelyreiteillä, autoissa, lentokoneissa, ratikoissa ja junissa. Reissu oli kokonaisuutena hyvä ja antoisa. Kiitos kaikille, jotka huokailitte puolestamme.

Tänään kävimme kertomassa nuorille päällimmäiset ajatuksemme. Välkkyvän kuvasetin sijaan kerroimme jokainen noin minuutin tarinan yhdestä valitsemastamme kuvasta.


Reissussa mukana ollut lastentarhaope valitsi oman tarinansa tueksi tällaisen kuvan. Lähettiperhehän se siinä, kruunuineen kaikkineen :)

Lastentarhaopea oli kovasti reissussa puhutellut anteeksiantamuksessa eläminen. Lähetyskentällä kun joutuu elämään paitsi eriskummallisten alkuasukkaiden myös niiden muiden Jumalan sinne lähettämien kanssa. Eikä niitä välttämättä ole monta. Viisaudessaan Jumala ei tietenkään ole laittanut samalle kentälle montaa samanlaista ihmistä, vaan täydellisen kokoelman erilaisia ihmisiä. Riskit inhimillisille kolisteluille ovat siis suuret. Toisen ihmisen ytimen - Jumalan luoman ja hyvän - näkeminen ja anteeksiantamus mahdollistavat silti työnteon hyvässä yhteisymmärryksessä.

Herra puolestaan esitteli uutta aluevaltaustaan lentokonemekaanikkona. Samalla liimalla kuulemma korjataan Boeingit... minkä tiedon jälkeen kuvassa olevan reippaan pikkupojan isä totesi jatkossa valitsevansa Airbusin ;)

Tätä ovat reissumme olleet. Palvelemista siinä, mitä eteen on tullut. Viime viikolla muun muassa toimimme mikrotukihenkilöinä ja asensimme palovaroittimia. Opetettiinhan meitä jo aiemmin Antwerpenissä pastorin suulla, että "jos olet nähnyt miten jotain tehdään elokuvissa, osaat tehdä sen itsekin". Liian usein taidamme laittaa riman itsellemme ja toisillemme liian korkealle. Nähtiinhän se nytkin, että prosessiautomaatioinsinöörin koulutuksella osaa korjata myös lentokoneita. Kun vaan haluaa.


Minut pysäytti yllättäen reissun leppoisin ilta. Siinä leppoisuudessa ei kuitenkaan ollut mitään yllättävää. Tiesimme menevämme paikkaan, jossa ei todellakaan tarvitse pingottaa. Joidenkin ihmisten kanssa yhteinen aaltopituus vaan löytyy heti, ilman että tarvitsee väännellä vastaanottimen nappeja tai kieputella antennia eri ilmansuuntiin.

Lähdimme siis viettämään vapaailtaa ja nautimme pöytään kannetuista herkuista. Ilta venyi pitkäksi ja pois lähtiessä saamamme palaute yllätti. Samat ajatukset löysimme seuraavana päivänä perheenäidin blogista. Silloin todella pysähdyin. Jumala oli taas käyttänyt meitä, kun lähdimme liikkeelle. Emmehän me ole ihmeellisiä, mutta meillä on ihmeellinen Jumala. Taidamme olla etenkin lähetysmatkoilla kovin suorituskeskeisiä, jotta olisimme varmasti hyödyksi. Ja sitten Jumala toimii noin näkyvästi juuri sillä hetkellä, kun emme tee mitään. Mehän vain söimme, juttelimme, nauroimme, kuuntelimme - ja hölmöilimme pienen koululaisen kanssa. Läsnäolo ei sittenkään ole vain. Ei ainakaan silloin, kun Jumalakin on läsnä.


Viimeisenä tänään ajatuksiaan jakoi erityisope, joka matkan aikana piti ajatukset tiukasti itsellään. Nyt sitten kuulimmekin valmista materiaalia. Erityisope näet oli havainnut toiston ja eri aistien välityksellä saadun tiedon hyödylliseksi myös osana oppimiskokemustaan. Kolmen Belgian reissun, parin dokumentin ja videoklipin sekä lukuisien keskustelujen jälkeen erityisopelle oli kirkastunut Euroopan surullinen, suorastaan sydäntäsärkevä tilanne. Erityisope haastoikin meitä pohtimaan, onko Euroopan yllä aamuaurinko nousemassa vai ilta-aurinko laskemassa.

- - -

Näitä juttuja me pohdimme jatkossa enemmänkin. Se on se meille räätälöity portti. Toimia niin, että nuoret ja vanhat voisivat lähteä yhdessä eri puolille Eurooppaan lyhytaikaisesti ja projektiluontoisesti - parhaan viestin asialla. Tämä on nyt meidän paikkamme. Eurooppa-infoa on siis tiedossa teillekin :)

...ja jos vähänkään mietit, mitä voisit tehdä Euroopan hyväksi, ota toki yhteyttä. Annan heti sinulle listan paikoista, missä apuasi tarvitaan. Muistathan:

"jos olet nähnyt miten jotain tehdään elokuvissa,

osaat tehdä sen itsekin!" :)

(Kuvista ensimmäinen ja viimeinen lastentarhaopen napsaisemia, keskimmäiset kirjoittajan omia.)

Kiitollisuus.

Vaiheikkaita, vaikkakin vähäsanaisia kuukausia takana... Kyllä, olemme muuttaneet. Elämme edelleen laatikoiden keskellä, mutta nyt kaikki tavarat ovat yhdessä asunnossa ja laatikoiden keskellä on riittävästi tilaa arjen pyörittämiseen.

Kevät ja kesä meni touhutessa ja reissatessa. Belgiassa oli kevät pitkällä jo pääsiäisenä, Saksassa ja Ranskassa oli vappuna jo täysi kesä, Itävallassa satoi juhannuksen jälkeen enemmän kuin kuulemma 50 vuoteen. Remontti eteni laukkujen purkamisen ja uudelleen pakkaamisen välissä takapakista toiseen. Myös heinäkuun lomaviikot kuluivat kotia kuntoon laittaen, yhdeksi illaksi tosin matkustimme kauas Keuruulle musiikkielämyksen pariin.

Turhia eivät omat ja talkooapulaisten - suuren SUURI kiitos heille! - työtunnit olleet. Katselemme kiitollisena ihan riittävän tasaisia seiniä. Katoissakin on nyt maali pysynyt.

Kiitollisuus on pinnalla muutenkin. Vaikeiden vaiheiden ja monien pohjakosketusten jälkeen on ilo todeta, että kiitollisuuskin tulee annettuna. Tänään pyykinpesun lomassa mieleen nousi klassikko.

Kiitos, Jeesus, kaikesta.
Kiitos, Jeesus, kaikesta.
Uudelleen mä toistan tunteen sydämen:
Kiitos, Jeesus, kaikesta.

Kiitollisuuteen liittyy tiiviisti armon lisäksi myös yhteys. Miten olisinkaan selvinnyt vaikeista hetkistä ilman niitä, jotka kantoivat rukouksin. Kuinka olisin jaksanut läpi vastoinkäymisten ilman niitä, jotka muistuttivat, että Jumala itse on työnantajamme. Tuskin olisin kestänyt läpi erämaavaiheen ilman niitä, jotka väänsivät rautalangasta, että Hän ei hylkää, eikä kutsumustaan peru. Miten rikki olisinkaan ilman niitä, jotka kaiken väännön keskellä vaan muistuttavat rakastavansa, ilman selitysvelvollisuuksia.

Sä kutsuit elämään, toit valon pimeään.
Niin rikkaan elämän mä tunsin löytyvän.
En hiljaa olla voi, kun sielussani soi:
Kiitos, Jeesus, kaikesta!

Hänen tiensä ovat arvaamattomat, mutta täydelliset ja hyvät. Olemme taas kokeneet, kuinka yhden tehtävän tullessa päätökseensä, edessä on portti seuraavaan. Eikä tarjolla ole mitä tahansa, vaan jotain juuri meille sopivaa - Hänen räätälöimäänsä.

Take us way beyond religion
Way beyond the minds of man
Take us way beyond politics and the ways of this world
Oh deeper, We want to go deeper

Askeleet muutokseen eivät aina ole helppoja ja kivuttomia, mutta Hän on nekin kulkenut edeltä. Mitä muuta siis voisin tehdä kuin seurata?

Stop telling us you are the chosen people,
Start living like a chosen people

Lontoonkieliset lainaukset Jason Uptonin biisistä The World Is Wide Open.

PS. Seuraavat musiikkielämykset ovat jo kalenterissa. Kahteen ensimmäiseen on jo liput, kolmannesta vasta haaveilemme... :)

Surusta iloa.

Oli loma. Oli joulu. Oli jouluiset ajomatkat talvisäässä. Oli koti, perhe ja sukulaislasten aattoriemut. Oli toinen koti, perhe ja aikuisten varjoaaton riemut. Ja savusauna. Ja sitten taas se toinen koti, perhe, sukulaislapset ja seisaaltaan silitettävä pentukoira, joka yhä kuulemma kasvaa.

Joulu oli tarpeellinen tauko. Ei töitä, ei remonttia, ei seurakuntavastuita, ei edes aamuherätyksiä. Lomaa. Lautapelejä. Kirjoja. Musiikkia. Hyvää ruokaa. Suklaata.

Piirretään vielä hei sydämet santaan, valvotaan vierellä nuotion.

- - -

Kanteleen soittajan uupuvan kuulen, sirkatkin riisuvat pois kenkiään.

Ennen uutta vuotta ehti suru-uutinen. Sitä sulatellen lähdimme iloitsemaan toisten päätöksestä jatkaa matkaansa yhdessä. Vähitellen suru-uutiseenkin sekoittui iloa, sitä ikuista. Yksi rakkaista on nyt perillä. Siellä missä ei enää ole surua, on vain iloa ja kiitosta. Vanhurskauden seppele hänellekin varattuna. Kärsimyksillä ei ollut hänelle mitään väliä, "ei mitääään väliä" sen rinnalla. Siitä luottamuksesta otan oppia ja odotan jälleennäkemisen päivää. Suru ja ikävä puskee kuitenkin pintaan.

Useimmat päivät pian unholaan vaipuu, joitakin kauemmin muistella saan.
Kipein ja suloisin niistä jää kaipuu, yhdessä jotka me taivalletaan.

- - -

Muutaman päivän päästä tuli toinen suru-uutinen meren takaa. Poissa on Jumalan nainen, joka halusi olla Hänen käytössään loppuun saakka. Nainen, jota Hän käytti viimeisiin hetkiin saakka. Innoittaja, esikuva ja opettaja, joka eli kuten opetti. Koko kuihtuvan ruumiinsa voimilla Jumalalle. Kohdaten kivun, kärsimyksen ja epäilyksen. Ja kuitenkin luottaen. Omastaan luopuen, muita - meitä - palvellen.

Huominen päivä jos kädestä Herran, joillekin meistä viel lahjoitetaan.
Rukoillaan rohkeutta ihmisen verran, sielulla sielua koskettamaan.

Perillä on nyt Hänkin. Jumalansa luona iloitsemassa. Puhumassa, nauramassa - ja luultavasti leipomassa :)

- - -

Suruun sekoittuu ihmeellinen määrä iloa, kun tietää mihin rakkaat ovat menneet. Isänsä luo, katsomaan kasvoista kasvoihin. Elämään todeksi oppimansa fraasit ja kliseet. Jättäneet taakse varjojen maan ja siirtyneet kirkkauteen. Voi kun tietäisin, kuinka paljon paremmin he nyt noidenkin sanojen merkityksen ymmärtävät. Vaan tulee päivä, jolloin näen ja koen ihan itse.

Jääkää siis hyvästit ystävät rakkaat, taivaassa vasta kai kohdataan.
Siellä ei kanteleet soimasta lakkaa, hyvästi sanaa ei tunnetakaan.

- - -

Elämä jatkuu ja siitä iloitaan, niin on tarkoitettu. Ikuisuuskaipuu syvenee ja kirkastuu, niinkin on tarkoitettu. Uudesta taivaasta ja uudesta maasta alkaa tulla todellinen tavoite. Ilmestyskirja ei olekaan kauhua ja scifiä, vaan lupausten kirja.

Niiden lupausten myötä todellisen hahmon saa myös toinen fraasi. Tuska sieluista. Niistä, jotka eivät koskaan näe ja koe, jos ei kukaan kerro. Niistä, joille on kerrottu, mutta joiden ymmärryksen toinen on hämärtänyt. Erityisesti niistä, jotka ovat ikuisuusosuudestaan matkan varrella luopuneet.

Siellä vanhurskauden seppele odottaisi teitäkin. Se vaan ei taida kuulostaa riittävän coolilta, on kai sls [so last season]. Ja kuitenkin se on se ainoa oikeasti tavoittelemisen arvoinen. Se minkä vuoksi elää. Millään muulla ei ole mitään väliä. "Ei mitääään väliä."

- - -

Siinä mittakaavassa väliä ei ole remontin valmistumisellakaan. Mutta koska elämä jatkuu, jatkuu myös remontti. Pienin ja hiipivin askelin edetään eteenpäin, kohti joskus koittavaa muuttohetkeä. Sen saavuttaminen vaatii hetkittäin lähes yhtä paljon uskoa kuin nuo aiemmat pohdinnat... ;)


Katkelmat Lasse Heikkilän säveltämästä ja sanoittamasta laulusta Viimeiset veneet.