Pateettinen vuodenpäätösvuodatus.
Tiedättehän miten uutisten karuja tarinoita ja synkkiä elämänkohtaloita lukee jotenkin etäältä. Ehkä järkyttyen, vähintäänkin harmitellen. Mutta etäältä. Siellä jossain tapahtuu taas jotain. 600 haaksirikossa hukkunutta aasialaista on vain luku paperilla. 1200 maanjäristyksen jalkoihin jäänyttä eteläamerikkalaista saa hetkeksi ajatukset pysähtymään, kunnes seuraavan sivun uutinen sanomalehdessä kiinnittää huomion. Kokonaisten kylien pyyhkiytyminen tulvan alla mietityttää, mutta ei tule uniin.
On helppo järkeistää ja ajatella, että kaikkea maailman kauhua emme voikaan käsitellä. Ja että meille ei anneta kannettavaksi enemmän kuin jaksamme - tai enemmän kuin meidän kuuluu kantaa, mitä ikinä se tarkoittaakaan... Ketä ja missä ovat ne jotkut, joille ulkoistamme vaikeuksien kohtaamisen?
Yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa, mutta yksi ihminen voi muuttaa yhden ihmisen koko maailman.
Tänään muistan erityisen paljon niitä ystäviä, jotka ovat antaneet pois oikeutensa asua hyvinvointivaltiossa ja lähteneet sinne, missä haaksirikot, tulvat, maanjäristykset ja yleinen turvattomuus on osa arkea. Herra kanssanne, rakkaat. Kunnioitan syvästi päätöstänne seurata kutsuanne. Ikävöin teitä, mutta tiedän, että olette omalla paikallanne. Kotinne on nyt siellä.
Many people mistake our work for our vocation. Our vocation is the love of J.
- Mother Theresa
