Kuukaudessa on tapahtunut huomattavan paljon. Pastori on valittu. Uuden viran ensimmäiset luennot on pidetty. Talvirenkaat vaihdettu. Salessa käyty... Lisäksi herra on lakkoillut ja rikkuroinut. Ajatuksia ovat herättäneet niin laukaukset Jokelassa kuin kaverin läheltä piti -tilanne työpaikalla sekä erään tuttavan isän poismeno, joka yllätyksellisyydellään kirpaisi, vaikka häntä emme itse tunteneetkaan. R.I.P. J.V. Olet perillä. Iloitsemme siitä.
Arkeen on mahtunut monenlaista. Jos oli kodinhoito rempallaan jo alkusyksystä, nyt käyttäisin koko sanaa erityisen varovaisesti tässä huushollissa. Onneksi herralla on huomenna vapaapäivä ja halu korjata tilannetta edes hiukan.
Rouva sen sijaan suuntaa tiensä naislauman keskelle. 90 naista pienehkössä tilassa. Lord, give us patience... ;) Odotukset ovat ilmeisen korkealla. Joillakin taivaissa, joillakin pilvissä. Mutta tarpeen tuntuisi päivä olevan. Lähden siis positiivisin mielin mukaan ja yritän löytää barokkiin ja kultaan vivahtan naiseuden itsestäni. Lupasin alun perin viettää päivän kotihousuissa ja turvavillapaidassa, jotta pillifarkkuteinit saavat kukoistaa ja loistaa. Tuskin kuitenkaan rohkenen noin rajuun irtiottoon - elleivät sitten housut satu olemaan mustat ja villatakki harmaa (näin hyvinkin voisi olla, jos huomenna on aikaa pysähtyä riistokaupassa). Ei nimittäin viitsi pilata kenenkään päivää riitelevillä väreillä. On sitten kaikkien mukavampi syödä elegantisti mustia makaronejaan ja kultaisia tonnikalapalojaan.
Eleganttia (by Tmu Kuisma)Iloa on elämässä piisannut muutenkin. Blondi näet palasi ghettoonsa. Tuliaisten määrä oli hämmentävä, kuvien määrä pyörryttävä - ja tarinoiden vähyys kummastuttava. Nyt parin viikon jo mentyä paluushokki näyttäisi päästävän vähitellen irti blondista. Tai blondi paluushokista. Elämä näyttäisi taas maistuvan täälläkin melkein elämisen arvoiselta, vaikkakin eleganssin rippeet jäivät viidakkopaitojen kaupunkiin. Ilo kuitenkin on, kun on joku, joka kyselee kuulumisia, tsättäilee ilman asiaa, uskaltaa tulla kylään - ja vain olla.
Iloa on löytynyt myös yhteisestä ahdistuksesta. Vertaistuki on ollut Isän huolenpidon konkretiaa viime aikoina. Puukkosateessa on mukavampi olla kaverin kanssa. Kutsumusahdistusta on iloisempi käsitellä ystävän kanssa. Terapiakeskustelupiirissä olisi muuten tilaa muutamalle juuri oikealle miespuolisellekin kutsutulle... :P (Ahdistus ei ole välttämätöntä ;) Ilmoittautumiset mieluiten suoraan parittomille.
Mitäpä siihen lisäämään. Lähden levolle keräämään voimia loppuviikon eleganssiin. Enää kaksi yötä ja sitten: NiceDesign.
